Totuus vaihdosta

Vaihdossa on ihanaa, ulkomailla asuminen on kehumisen arvoinen asia ja reissaaminen ja uuteen kulttuuriin integroituminen on todella hienoa, mutta alitajunnassa kummittelee jatkuvasti alkuinnon laannuttua ajatus siitä, että aika käy vähiin ja kotiinpaluu lähestyy ennen pitkää. Pelkkä ajatuskin tässä vaiheessa saa silmähien pyrkimään esille aika kovasti. Jos vaihtoelämään ja opiskelukulttuurin kreiseihin juttuihin lähtee täysillä mukaan ja yrittää samalla todistaa olevansa mallikelpoinen oman kotiyliopistonsa edustaja proffien silmissä, riittää lukukauden rysäys aika hyvin. Siinä ajassa ehtii tottua, sopeutua ja tuntea olonsa kotoisaksi, mutta pysyen koko ajan tuskallisen tietoisena siitä, missä kuussa tai kuinka pian kotiinpaluu koittaa. Käy mielessä, että olisipa ihanaa, jos olisi vielä autuaan tietämätön siitä, koska lento lähtee. Eihän tässä mikään pakko ole vielä pakata, mutta lukukauden päätyttyä on kuitenkin paras vain lähteä omille seuduille kesää viettämään. 

Vaihtoon lähteviä varoiteltiin syksyllä, että vaihtojutuissa pitää oppia sietämään epävarmuutta. Tämä sai punttini tutisemaan, sillä tunnetusti inhoan epävarmuutta enkä voi olla aloillani ennen kuin tiedän, mikä homman nimi on. Toisaalta viittasin toteamukselle vain kintaalla. Varoitus oli nimittäin erittäin paikkaansa pitävä: ensinnäkin, vaihtoruljanssini Twenten kanssa alkoi niinkin lupaavasti kuin vaihtopaikkaa hakemalla paria päivää myöhässä. Paikka kuitenkin napsahti ja siitä alkoi armottomalla kiireellä paperikasojen postittaminen. Mikään ei ole mennyt kuitenkaan mönkään, vaikka reissujen suunnittelu ja varaaminen on jäänyt lähes poikkeuksetta viime tippaan, kurssien arvosanoja saa odottaa tuskallisen kauan (pointtina se, että minulla ei ole mahdollisuutta tulla niitä heinäkuussa uusimaan) ja niin edelleen. 

Vielä ehtii onneksi nauttia Hollannin pyöräteistä!

Vaihto ei ole tilapäinen lomareissu vaan ehtaa elämää. Täällä juhlitaan, reissataan ja tehdään asioita mitä kotona ei tehtäisi, mutta toisaalta myös painetaan välillä niska limassa töitä opintopisteiden eteen, nukutaan pommiin tai liian vähän ja verrataan ruokakaupassa kauraryynien hintoja. Kuulumisiin on välillä vaikea vastata, kun ei tiedä pitäisikö hehkuttaa ulkomailla asumista vai kertoa totuus siitä, että juuri nyt kuuluu vain ihan ok. Kaikki tämä on ehkä tilapäistä ja erilaista, mutta en voi sanoa palaavani omaan normaaliin elämään. Tällä hetkellä juuri tämä, juuri täällä, on minun normaalia elämääni, vaikka "normaalisti", tai ennen, en reissannutkaan samalla tavalla tai puhunut yhtä paljon englantia ja syönyt yhtä paljon pitsaa. Ja vaikka tiedänkin elämän olevan vähintään seuraavat puoli vuotta melko samankaltaista kuin ennen tänne tuloa. 

Kaveri- ja tuttavapiireihin kuuluu ihmisiä todella monesta eri maasta ja kulttuurista, eikä voi liikaa korostaa sitä, miten paljon se elämää rikastuttaa. Välillä sen unohtaa eikä sillä ole mitään väliä, mutta joskus eteen tulee tilanteita, jolloin todella huomaa, että kaikilla on eri taustat. Ne voivat vaikuttaa hämmästyttävän paljon ihmisten ajattelu- ja toimintatapoihin pienissäkin asioissa. Mitä Hollantiin tulee, varsinaiselta kulttuurishokilta vältyin kokonaan. Sen sijaan oman pohjoismaalaisen kulttuurin näkee nyt aivan uudella lailla ja sen erot muun Euroopan kulttuureista vielä selkeämmin. Olen ihan myyty hollantilaiseen kulttuuriin, mutta en voisi ylpeämpi omista juuristani olla. Kulttuurishokin aineksia onkin paikallisen kulttuurin sijaan tarjonnut muiden kansainvälisten tuttujen tavat. Poskisuudelmiin sai tottua aika pian, mikä ei sinänsä tullut shokkina mutta tapa oli vaikea omaksua, ja kesti huomattavan monen kyseisenlaisen tervehdyksen verran, että tiesi, miten pitää toimia. Vaikka olen aina ollut vahvoilla kielissä, kesti hyvin kauan, ennen kuin täysin englanniksi opiskelu alkoi oikeasti sujua ja tuntua melkein luontevalta. Joskus kieli takertuu vieläkin kurkkuun kavereille puhuessa ja tekisi mieli vain vaihtaa suomeen. Mitä juomiseen tulee, ei täällä hirveästi oluesta pääse eroon. Kyllähän kaikkea muutakin löytyy, mutta ei voi olla huomaamatta, mikä on se tapa. Illanviettoon lähdetään aina vasta aikaisintaan yhdeksältä, kotoa siis, mikä alkaisi olla Vaasan bileissä jo päässä tuntuva kellonaika. Voi olla että kroppa joutuu shokkiin, kun yrittää seuraavan kerran Suomessa etkoilla kuudelta. 

Vaikka hermo on alkanut todella mennä kavereiden vitsailuun siitä, että tervemenoa sinne Suomeen, onhan talvivaatteet laukussa päällimmäisenä, ja pokka pettämään kysymyksiin siitä, olenko käynyt "Joulupukin kaupungissa", on vain mielenkiintoista huomata ja oppia, miten muut näkevät Suomen. Siis ihmiset ihan oikeasti luulevat, että Suomessa on AINA kylmä, siis aina, ja että kaikki suomalaiset ovat kylmäsydämisiä tuppisuita. Kieltämättä jokusen kerran on kuitenkin käynyt mielessä, että onkohan muiden mielestä kiusallista, jos vain istun ja kuuntelen? Itselle meinasi  myös kehittyä jopa pieni identiteettikriisi, kun yritin selittää, mistäpäin Suomea olen kotoisin. Tähän mennessä olen päätynyt siihen tulokseen että Vaasa is my city, ja Imatra on paikka, jossa on juuret ja jossa vietetään aikaa perheen kanssa. 

Jos jotain olen oppinut niin sen, että ihminen ihan oikeasti tarvitsee hohhailua. Vaikka tekemistä olisikin, ei aina ole välttämättä pakko toimia koko ajan. Vaihdossa on helposti enemmän vapaata aikaa, ja se kannattaa käyttää hyödyksi. Ihmisestä ja fiiliksestä riippuen vapaan ajan voi käyttää klassisesti reissaamiseen tai vaikka pitkiin päiväuniin. Mikään ei estä kävelemästä kaupungilla hitaasti aurungonpaisteessa croissant kädessä. Nyt on vielä pari viikkoa aikaa nauttia Hollannista, epävakaasta säästä ja ylpeillä omalla suomalaisuudella!