sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Kippis, cheers, salud, şerefe, na zdraví, proost!

Opittuani kippistämään monella uudella kielellä, reissattuani viidessä eri maassa, juhlittuani liikaa, opiskeltuani 30 opintopisteen edestä lakia ja politiikkaa, rakastuttuani uuteen maahan ja kulttuuriin ja saatuani elämääni ihan uskomattomia ihmisiä, voin nyt sanoa, että Suomessa ollaan! Viimeiset päivät Enschedessä kuluivat ihan mielettömän nopeasti, vaikka alkoikin jo tuntua siltä, että on ihan kiva palata kotiin. Olen ollut Suomessa nyt pari päivää, mutta tottumiseen menee varmasti vielä jokunen lisää. Koin nimittäin aikamoisen kulttuurishokin kotimaahan palatessa, eikä sitä oikein osaa sanoin kuvailla. Puolessa vuodessa on mahdollista integroitua uuteen kulttuuriin ja avoimempaan ympäristöön niin syvästi, että oma kulttuuri alkaa tuntua vieraalta. Tunne ulkomaille palaamisesta on erittäin vahva, mutta sauna, ruisleipä ja savumuikut toivottivat minut kiitettävän hyvin tervetulleiksi takaisin. Viikonloppu kului saunoessa ja perheen kesken, pienessä kaupungissa olo on toisaalta jopa rauhallinen. Huomenna suuntaan ainakin viikoksi mökille, pieni irtiotto luonnon helmassa tulee tähän saumaan enemmän kuin tarpeeseen. 


Kuluneet viisi kuukautta ovat olleet erittäin opettavaisia ja avartavia, ei sitä voi liikaa korostaa. Kun opiskelet ja vietät aikaa kansainvälisessä porukassa, etenkin tällaisena maailmanpoliittisesti epäävakaana aikana, näkee maailman tapahtumat ja kulttuurierot ihan eri silmin. Itselle saa siitä ihan mielettömän paljon, kun uskaltaa ottaa vastaan kaiken, mitä tarjotaan. Pienellä varauksella tietysti. Pähkäilin tuskissani vuosi sitten, että haluanko lähteä vaihtoon sittenkään, ollenkaan. 8-9 kuukautta sitten olin samassa tilanteessa edelleen, mutta sillä kertaa en osannut päättää, mihin haluan lähteä. Ja pelotti muuten aivan jäätävästi, kun lopulta päätin lähteä. 


Kaikki oli kuitenkin sen väännön arvoista, sillä en olisi parempaa paikkaa voinut omaksi vaihtokohteekseni valita. Sain opiskella kunnolla ja juhlia vastapainoksi, mutta aikaa jäi silti vielä reissaamiseen. Söin liikaa höttöleipää ja vohveleita, mutta sekin kuittaantui kampuksen salilla, jonne pyöräilin välillä varta vasten vartin suuntaansa. Kävin festareilla huhtikuussa, opin syömään illallista myöhään ja rakastumaan itseeni. Kuuntelin liikaa latinomusiikkia ja tykästyin tequila-olueen, kastuin hyvin monta kertaa kaatosateessa mutten tiedä opinko ollenkaan, että sää voi muuttua puolessa tunnissa täysin. Lista jatkuu loputtomiin, mutta jätän tämän nyt vain tähän. Olin melkein pelkuri ja jätin vaihdon kokematta, mutta olisin katunut sitä erittäin paljon. Omia unelmia pitää uskaltaa tavoitella ja uskoa itseensä, vaikka välillä luovuttaminen olisi helpompaa. Uskon, että omalla vaihtokokemuksellani on vielä hyvin paljon vaikutusta tulevaisuuteeni ja jopa uramahdollisuuksiin. Olen myös hyvin tyytyväinen, että päätin lähteä yksin, sillä sain siten kokemuksesta ihan kaiken irti, mitä itse halusin. Jos haluat vaihtoon ja sinulla on siihen mahdollisuus, lähde. 


Vikana päivänä ehdin vielä nauttia spontaanista ajanvietosta kavereiden kanssa torikahvilla, illallisella ja terassilla. Pitkä kotimatka alkoi pelkän pyyhkeen alla vietettyjen, parin tunnin unien jälkeen (olin heittänyt jo lakanat pois, sillä oletin, etten saisi nukuttua kuitenkaan) kello 5.16 Enscheden juna-asemalta ja päättyi Imatran rautatieasemalle kello 20.41. Tällä hetkellä kotona olo tuntuu hyvin erikoiselta. 

En voi sanoa muuta, kuin kiitos kaikille millään lailla tässä hommassa tukeneille, matka oli pitkä ja kivinen, mutta tekisin sen kaiken uudestaan. Nyt siirryn kesälomalle ja pohtimaan, millä nimellä jatkan bloggaamista jatkossa! ;)