maanantai 28. maaliskuuta 2016

Pääsiäisreissu Utrechtiin!

Lähdettiin lauantaina pääsiäisloman kunniaksi päiväreissulle Utrechtiin! Mikä sen parempi tapa viettää keväinen lauantaipäivä, kuin hypätä junaan ja tehdä uusi aluevaltaus! Matkaa oli vain nin 1,5 tuntia, eli ei tarvinnut edes herätä kovin aikaisin ja aamukahvista sai nauttia rauhassa. Kaikilla on joko käynnissä tai alkamassa tenttien ja esseiden palautusten ruuhka-aika, mutta pienelle irtiotolle on aina aikaa! Yhdeksän hengen porukalla matka kustansi ryhmälipuilla jopa 7,5 euroa.. Reissuun lähti kaksi suomalaista, kaksi turkkilaista, belgialainen, libanonilainen ja kolme tshekkiläistä, oli ihana päivä! 


Ensimmäisenä käveltiin keskustaan ja lähdettiin etsimään lounaspaikkaa. Porukka jakautui ruokahalun mukaan, itse suunnistin kolmen muun kanssa Googlesta löydettyyn jenkkihenkiseen burgeribaariin (Meneermakers tai jotakin sinne päin) - kannattava päätös, kanaburgeri tummalla leivällä ja avocadolla. Perjantai-illan kampuspippaloiden jälkeen maistui kunnon burgeriannos, eikä Mäkkärit sun muut olisi pärjänneet tuolle alkuunkaan! Seuraamme liittyi myös Italianmatkalla oppaanamme toiminut Robin, joka asuu Utrechtissa. 


Lounaan jälkeen suunnistettiin koko porukalla kanaaleille, jotka ovat kuuleman mukaan kauniimmat kuin Amsterdamissa. Ostettiin liput kanaaliajelulle ja kulutimme odotusajan ihastelemalla siltoja, kaupungin tunnelmaa ja kanaalin varrella myytäviä kukkia. Kanaaliajelu oli myös kannattava idea, sillä maisemat olivat ihan mielettömän suloisia ja kauniita, emmekä kävellen olisi ehtineet sitä kaikkea päivässä nähdä. Ohitimme monia kanotoijia ja pieniä veneitä ja ihmisiä, jotka istuskelivat rennosti omien olut- tai viinieväiden kanssa kanaalin varrella. Amsterdamista poiketen maisemat koostuivat keskustan ulkopuolella talorivien sijaan puistoista ja nurmikoista. Nähtiin myös paljon ankkoja ja sorsia.


Kuva Monikan polaroidilla otetusta ryhmäkuvasta kanaalilla ennen ajelua! 


Mentiin kanaaliajelun jälkeen koko porukalla rentoon ja hipsteritunnelmaiseen pubiin istuskelemaan. Kaikki tuolit olivat erilaisia ja pubissa oli kissa, täydellinen paikka! Ikkunasta näkyi kaupungin nuorekas ja huoleton tunnelma ja meno. Utrechtin tunnelma on aivan ihana, sillä väestö koostuu kai suurimmaksi osaksi opiskelijoista ja kaupunki on iso, mutta ei liian ruuhkainen. Sinne täytyy ehdottomasti tehdä päiväreissu uudelleen! 


Reissun kohokohta, ilmainen olut! Oli yksi parhaista tähän asti juomistani. Tshekkiläiset saivat työntekijän erehdyksestä väärää olutta ja talo tarjosi heidän juomansa. Hetken kuluttua vielä kaksi olutta ilmeistyivät pöytään ja tarjoilija selitti, että vanhan tynnyrin pohjalla olevat oluet piti saada vielä jonnekin, joten hän toi ne meille. "Anyone for free beer?" Kyllä kiitos! Suomessa viemäri olisi varmasti ollut ainut vaihtoehto. Että sitten tykkään kun kaikki ei ole aina täällä niin justiinsa, vaikka hollantilaiset tuntuvat muutoin olevan aika tarkkoja esimerkiksi aikataulujen kanssa. 


Utrechtin iltavalaistus oli todella nätti, puissa oli erilaisia valoja ja Dom Towerin sisällä välkkyi erikoinen valoshow kellon lyödessä tasatuntia. Kaupunki alkoi hiljetä, vaikka baarien ja ravintoloiden terasseilla istuikin vielä porukkaa ja ravintoloista houkuteltiin syömään. Käytiin nappaamassa hienosta kreikkalaisesta ravintolasta vitosen take away -pitaleivät mukaan ennen paluumatkaa, mutta päädyttiin syömään ne ihan sisällä ja pöydän ääressä. 


Bongattiin näyteikkunasta vähän Marimekkoa, siinä kohtaa tunsi kyllä pienoisen kotimaaylpeyden ailahduksen! Piti ihan kuva ottaa. Harhailtiin kaupungilla ja mietittiin suuntaa, sillä aikaa oli. Nähtiin kanaalille vievästä tunnelista väriä vaihtavaa valoa ja mentiin sitä sitten uteliaina ihmettelemään. Amsterdamin kanaaleista poiketen Utrechtissa kanaalien varsilla oli keskustassa vieri vieressä talojen kellareita. Monet näistä olivat ravintoloiden ja baarien tiloja, ja kanaalin rannassa oli niiden terassit. Oli kyllä söpöä! Illalla oltiin perillä vasta lähempänä puoltayötä ja kaikki olivat ihan poikki. 

Chill!

Oli ihanaa nauttia keväisestä säästä ja lomapäivästä jossakin muualla kuin Enschedessä, missä olisin vain stressannut opintoja. Hollanti on siitäkin aivan ihana maa, että välimatkat ovat kaikkialle melko lyhyitä. Junat myös kulkevat niin hyvin aikaisesta aamusta myöhäiseen iltaan, että voi huoletta lähteä päiväreissulle toiseen kaupunkiin ilman huolta yöpaikasta - lipulla kun voit mennä itsellesi parhaiten sopivaan junaan. Tykästyin Utrechtiin ihan satasella, tunnelma oli niin erilainen kuin Enschedessä: ihmisiä oli paljon ja tunnelma rento, huolettomat ja iloiset ihmiset saivat miettimään, että miksi pitää koko ajan stressata jostakin? Vaikka syytä stressiin ja huoliin olisikin, ei niiden pohtiminen auta asiaa, vaan hommat voi hoitaa myös hymy huulilla! Gotta love this country <3




sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Mitäs mitäs - arkea ja markkinoita

Niin että mitäs mitäs, pariin viime viikkoon ei ole mitään maata mullistavaa mahtunutkaan! Reissun jälkeen olin jokusen päivää vuoteenomana flunssan lamaannuttamana, eikä päiväohjelmaan mahtunut muuta kuin Netflix ja totaalilepo. Siinä menikin lähes koko viime viikko. Onneksi toin kotoa mukana ihanilta ystäviltä saadun Muumi-teen! Lisäksi sain hirvittävän ison paketin kotoa, minkä äiti ja iskä olivat täyttäneet ihan ylisöpöillä yllätyksillä. Olen aina iloinnut mummon villasukista, mutta koskaan en ole ilahtunut niistä näin paljon. 


Totuushan on se, että vaikka vaihtoon tullaan yleensä pitämään hauskaa ja hankkimaan huikeita kokemuksia, arki se on täälläkin. Välillä pitää tehdä töitä niiden opintopisteiden eteen ja kirjoittaa esseitä hiki hatussa deadlinea edeltävään iltaan saakka, vaikka mielummin nauttisi säästä tai spontaaneista jutuista. Viikonloput olisi toki kiva käyttää uusien paikkojen katsastamiseen ja reissaamiseen, mutta viime aikoina ei ole ollut aikaa bileitä tai rentoja lökäpöksyillanistujaisia kummallisemmalle aktiviteetille. Reissusuunnitelmat saavat siis jäädä toistaiseksi tenttien jälkeiseen elämään. 

Opiskelu on itselleni täällä melko vaativaa, joten tenttien lähestyessä täytyy ottaa omat tavat taas haltuun ja täyttää kalenteri opiskeluaikatauluilla, vaikka luentoja ei ole edes joka päivä. Opintoihini kuuluu täällä kaksi 15 opintopisteen kokonaisuutta eli "moduulia" EU:sta, julkishallinnosta ja politiikasta, tällä hetkellä luen politiikan ja lakijärjestelmien tentteihin sekä kirjoitan esseetä demokraattisesta lainsäädännöstä Suomessa. Ei siis ihan omaa viestinnän alaani, mutta näillä mennään! Onneksi kampukselta löytyy kaikki eikä edestakaisin tarvitse suhata: arkipäivät ovat kuluneet luentojen lisäksi kampuksen kirjastossa ja salilla, iltaisin kotona hommat joko jatkuvat tai ihan vaan rentoudun. Olen vihdoin päässyt täällä omaan rytmiin ja treenaaminenkin on tullut säännöllisemmäksi, fiilis siis kiireistä huolimatta enemmän kuin hyvä! Funny fact: olen alkanut taipua eteläisempään illalliskulttuuriin ja iltani kuluvatkin usein kokkaamisen merkeissä pitkän päivän päätteeksi, can recommend ;) 


Mikä sen parempi tapa viettää launtaita kuin suunnata muutaman minuutin kävelymatkan päähän markkinoille! Enscheden keskusta koostuu vanhasta ja uudesta torista. Vanhan torin keskiaikaisen kirkon ympärillä on ravintoloita ja yökerhoja sekä söpöjä pikkukatuja, uudella torilla on Primarkit sun muut ja suuret markkinat joka tiistai ja lauantai. Eilen kävin vapaapäivän ratoksi kaverin kanssa kiertämässä tuoreita hedelmiä, vihanneksia, lihaa ja kalaa pursuavat kojut läpi ja maistamassa mielettömän hyvää mutta rasvaista paistettua kalaa! Saimaan rantojen kasvatti hyväksyi, ainakin väliaikaiseen käyttöön ;) Markkinoiden tunnelma oli ihanan letkeä paikallisten seassa, siitä tulee ehdottomasti tapa!


Kuumehoureista toivuttuani tajusin, että täällä on näkynyt viime aikoina enemmän aurinkoa kuin sadepilviä ja lintujen laulu kuuluu sisälle asti, kevät! Yhtäkkiä pyöräily keskustaan ei olekaan niin kiireistä, viikolla tarkeni ensimmäistä kertaa polkea kotiin ilman hanskoja. Sen kunniaksi nappasin pyhän Patrickin päivänä eli torstaina selfien Stadsweiden eli asuinpaikkani parkkipaikalta, koska oli vaan niin helppo hymyillä! Vietin koko päivän kampuksella opiskelun ja salin merkeissä, kirjoittaminen jatkui kotona illan bileisiin saakka. Irlantilaisen juhlan meiningeistä ei tullut julkaisukelpoisia kuvia napattua, mutta voin sanoa menon olleen vihreä! 

torstai 10. maaliskuuta 2016

"What happens in Italy, stays in Italy" - loma!

Viime viikolla lomailtiin roadtripillä Italiassa! Reissukuulumisten päivittämiseen ei ole kuitenkaan ollut enää hirveästi aikaa, sillä kurssihommat alkavat toden teolla viedä mukanaan. Tuliaisena itselleni sain kaamean flunssan, jota voin käyttää nyt tekosyynä skipata varhaisaamun tenttiinluvut.

Italianmatka oli sanalla sanottuna eeppinen, niin hyvässä kuin pahassa..! Mikään ei sujunut kuin unelma, mutta porukka oli ihan huikea ja paikat mahtavia. Bussissa tuli istuttua useampi kymmen tuntia, öitä nukuttua aivan liian vähän ja kilometrejä käveltyä varmaan sata. Välillä oli hyvä sää ja Vatikaanissa aurinko suorastaan poltti kasvoja, välillä päästiin ihmettelemään ukkosta ja raekuuroa Colosseumin kaariholvien suojissa. Matkaan lähdettiin kampukselta sunnuntai-iltana ja ajettiin bussilla koko yö Saksan ja Sveitsin halki Milanoon. 

Sen kerran kun menomatkalla nukuin, heräsin näihin Alppimaisemiin! 

 Päivä 1: Milano



 Milanossa päästiin tuntemattomien ryhmäkuvaan, pulujen hyökkäyksen kohteeksi ja join supersöpön take away -espresson. Kaupunki oli tuttu ja päivä kuluikin melko rennosti nähtävyyksiä kierrellen, vaikka yksi kaveri saatiinkin kadotettua ja Da Vincin Viimeistä ehtoollista en päässyt taaskaan katsomaan. Kolmas kerta toden sanoo? Oltiin perillä aamulla, illalla päästiin hostelliin ja illalliselle. 




 Päivä 2: Rooma!

Roomaan saavuttiin tiistaina myöhempään kuin oli suunniteltu. Lisäksi yhden hostellin sijaan meidän piti etsiytyä kaikkiaan kolmeen eri majapaikkaan, joten loppupäivän ohjelma meni sitten uusiksi. Olemattoman ruokailun voimin lähdettiin illaksi kiertelemään keskustan nähtävyyksiä (meidän hostellin porukalla kesti tunti seikkailla tiemme tapaamispaikalle, mutta tulipa nähtyä enemmän!) ja tsekkaamaan paikalliset ESN -bileet keskellä katua.

Pantheon

Fontana di Trevi. Kävin heittämässä tietysti kolikon lähteeseen, tämä tarkoittaa ikuista rakkautta ja sitä, että palaan vielä!

Espanjalaiset portaat remontin kynsissä. Kaupunkikierroksen ja päivän ainoana ateriana toimineen italialaisen pikaruuan jälkeen mentiin pienemmällä porukalla pubiin ja sieltä ESN -bileisiin, jossa tutustuttiin myös joihinkin hollantilaisiin. Myöhemmin seikkailtiin taksilla hostellille. 

 Päivä 2: Vatikaani

Katoa kavereilta Roomassa: check.
Tee se toiste saman vuorokauden aikana mutta pahemmin: check!

Eli, päivän agendana oli visiitti Vatikaaniin! Aurinko paistoi koko päivän kirkkaalta taivaalta, taisi olla reissun lämpimin päivä. Saatiin edellisenä päivänä tietää, että paavi pitää tuona aamupäivänä audienssia ja turvatarkastuksesta päästyämme huomattiinkin, että siellähän se on edelleen! Puhetta ei ehditty enää kuulemaan, mutta näinpä muuten paavin. Sitten erkaannuinkin vähän hotellikämppiksistä, koska menin muiden kanssa jonottamaan Pyhän Pietarin katedraaliin. Tajuttiin vain jossain vaiheessa, että minulla on hotellihuoneen avaimet ja seurani pojat olivat eri hostellissa... Ja puhelimet eivät toimineet. Päivä kului Vatikaanissa ja sen lähistöllä, illalla saatiin vihdoin yhteys huonekavereihini ja päästiin hostelleihin ennen illanviettoa. Roomassa oli ihanan helppoa kulkea metrolla, vaikka keskiviikkona jouduttiin jäämään parista pois ihan vain siksi, että ne olivat niin järkyttävän täynnä jo valmiiksi. 

Menossa sisälle!


Musei Vaticani ja Sikstuksen kappeli sen yhteydessä oli todella upeaa nähtävää, suosittelen!


Itsellänihän oli nilkka paketissa koko reissun ajan, mutta ei paljoa menoa haitannut.


Pyhän Pietarin katedraali, ehdottomasti näkemisen arvoinen.

Vatican by night

 Illalla koin ensikohtaamiseni Colosseumin kanssa, eikä se ollut ollenkaan hullumpi! Meille järjestettiin pub crawl kolmessa eri pubissa, joista ensimmäisessä oli happy hour ja paljon pitsaa. Tämähän tarkoitti sitten sitä, että ilta oli pitkä, eeppinen ja seuraava päivä vähän väsynyt.. toisella katoamisella viittaan näihin kemuihin, mutta alles gut! 


 Päivä 3: Colosseum

Torstaina herättiin jälleen ajoissa läheiseen kahvilaan aamiaiselle, missä saatiin ilmaiset kahvit ja pullat. Leivät piti ostaa itse, mutta nutella-croissantilla ei kovin pitkälle pötki. Suunta kohti Colosseumia ja Rooman historiallista aluetta!



Historiafriikin haavelistalta on nyt ruksittu aika paljon!

Viimeinen ilta Roomassa all you can eat antipasto -illallisella

Päivät 4-5: Matkustamista, Venetsia ja lisää matkustamista

Viimeisen päivän eli perjantain aamuna herättiin epäinhimillisen aikaisin hostelliemme uumenista laittamaan kamat kasaan ja jatkamaan unia monen tunnin matkalle Venetsiaan! Bussin takaikkunasta oli hyvä napata salakuva Italian aurinkoisesta maisemasta. Sinne jäi ihana Rooma..



Venetsiaan saavuttiin vasta iltapäivällä, reissun ensimmäinen ja ainut lähes aikatauluton ja suunnitelmaton päivä ja ilta kului siellä oikein rattoisasti. Oltiin jo sen verran väsähtäneitä jatkuvasta menemisestä, että päätettiin vaan tsillailla ja kuljeskella ympäriinsä! Ensin tietysti etsittiin lounaspaikka, joka osoittautui kauhukuvista ja spekulaatioistamme huolimatta ihan hyväksi ja edulliseksi.


 Kaveriporukalla mentiin, niin kuin melkein kaikki muutkin, ja hypättiin gondolin kyytiin! Kannatti, porukalla ei  ollut edes kallista (reilu 13 euroa/hlö). Se olikin ainut tavoite koko päivälle, ajelun jälkeen jatkoimme samalla jengillä rentoa kävelemistä ristiin rastiin Venetsian pikkukatuja :) Entuudestaan tuttu Venetsia oli hyvin kaunis myös pimeän laskeuduttua! Ehdimme nauttia rakkauden kaupungista iltavalossa hyvän aikaa, kunnes oli aika lähteä kotimatkalle. Bussi starttasi myöhään illalla ja matka jatkui aina lauantai-iltapäivään saakka. Väsynyt mutta totta kai onnellinen!


 Tässä vielä kuvat kaikista jäätelöistä (Milano-Rooma-Rooma-Venetsia), jotka vajaan viikon aikana söin. Pizza- ja gelato-dieetin jälkeen oli ihan mukava toisaalta palata arkeen. Täytyy silti sanoa, että etenkin Rooma ja Nutella gelato veivät sydämeni, joten takaisin on pakko palata! Italy, you still have my heart.




:*