Terkut paratiisista

La Gomera on ihan mieletön paikka. Jos matkailuvaihtoehtona kiinnostaa yhtään patikointi, taatusti tutuksi tulevat naapurit, oman aamukahvin keittäminen ja hulppeat maisemat, kannattaa ehdottomasti vuokrata oma huone apartamentos -tyyppisestä majapaikasta! Kanariansaarten toisiksi (?) pienin saari voi käydä kuulemma tylsäksi jo viikossa, mutta minusta tuntuu, että kahden viikon kuluttua olen yhtä valmis palaamaan Agulon kylään, kuin olen jo nyt uutta reissua suunnittelemaan. Reppureissua anyone? Mainitsinko jo autolla tai bussilla kuljettuna inhimilliset välimatkat rantapäivän viettoon tai vilkkaamille toreille? Avaan tässä vähän ekojen päivien tunnelmia ja kuvia saarelta. Ensimmäinen päivä kului aika lailla Teneriffan puolella illan lauttaa odotellen. Rannan lähettyvillä nautittiin paahteisesta lounaasta ja otin ensikosketuksen kuumaan hiekkaan ja ihailin ensisilmäystäni Atlantista. Lautalla saatiin ihailla pilvien takaa ilmestyvää La Gomeran saarta kasvavan jännityksen vallassa ja katsoa, kuinka illan pimetessä San Sebastianin kaupungista näkyivät vain valot. Myöhemmin reissun aikana saatiin huomata, että kaupunki oli paljon isompi, kuin näiden valojen perusteella olisi uskonut. Satamassa etsittiin laukkumme matkatavarakonteista ja huristeltiin taksilla parinkymmenen kilometrin päähän. Oltiin rättiväsyneitä, ikkunasta näkyi vain pimeässä vilahtelevia kylien valoja ja puiden varjoja.

Aamupala valmiina, vain meille.

Huone merinäköalalla, check. Casa Rural Los Helechos on aivan ihana majapaikka! Saksalaispariskunnan omistamassa majatalossa on vain viisi huonetta ja palvelu lähes sympaattisen hyvää. Ensimmäisenä iltana meitä odotti lähes kokonaan katettu iltapala huoneessamme ja tänään sain puhdasta Aloeta suoraan palaneelle iholle alakerrasta. Teki muuten hyvää. Ja lisää odottaa jääkaapissa.

Kattoterassilla tullut otettua aurinkoa ja ihailtua Teideä :) Illalla Teneriffan valot ja tähtitaivas näkyvät upeasti, takana La Gomeran vuoret

Banaani.

Agulo

Ollaan majailtu Agulon kylässä, tai kunnassa, saaren pohjoisrannikolla nyt kolme päivää, ja olen ihan myyty. Hinnasta viis. Perille asti löytäminen Teneriffan lentokentältä oli ensimmäinen etappi (bussi-pitkä kävely-lautta-taksi-missä se ovi nyt on?) mutta sen jälkeen kaikki on ollut unelmaa. Kolmessa päivässä olen oppinut ainakin seuraavat asiat: täältä saa ihan täydellisiä avokadoja, paikalliset ovat aivan ihania, syö vain paikallista ruokaa, uskallan syödä äyriäisiä, serpentiinitie ei ole liioiteltu käsite ja kilometrit saavat uuden merkityksen kun maasto nousee ja laskee koko ajan. Olen myös tutustunut uuteen hedelmään, kolmeen saksalaiseen, kahteen ruotsalaiseen ja yhteen vuoheen. Edellisistä ainoastaan vuohi ei ole ainakaan toistaiseksi naapurimme.

Sohva. Vähän korkeella. Ensimmäinen päivä kului kotikylään ja lähiseutuun tutustuessa ja maisemia ihmetellessä. 

Tiistai eli päivä numero kaksi vierähti lähimpään kapunkiin, Hermiquaan, patikoidessa. 

Real life cactus.

Banaanipelto

Paikallisia joulukoristeita Hermiquassa 

Keskiviikkona otimme varhaisen bussin Agulosta kohti San Sebastiania, saaren suurinta kaupunkia. Bussia odotellessamme meitä viihdytti kylän about 3,5 kukkoa, jotka kilpaa kiekuivat heräämään. Puolen tunnin päätähuimaavan köröttelyn jälkeen rotkojen reunalla tutustuimme kaupunkiin näköaloja katsellen ja paikallista ruokaa syöden. Kaupungin satama on viehättävä ja eloisa, viereisen uimarannan mustalla hiekalla tuli talsittua uintireissun yhteydessä. One word: ihanaa. 

Aamuvalo. 

Reissun vakiovarusteet

Tsekattiin luontopolkua viereiseen ja oikeasti pikkuruiseen Lepen kylään. Reitti kiemurteli rinteen pengermuodostelmia mukaillen niin, ettei sitä mäen laelta edes huomaa. Kyseinen luontopolku ei täyttäisi Suomen turvallisuusstandardeja edes paranneltuina, kuten ei moni muukaan paikka täällä. Osa viehätystä, ehdottomasti! Laskun jälkeen päädyimme kaksi-kolme kertaa itsemme korkuisten heinien juurelle vuoripuron keskelle. Sama reitti oli tietysti noustava vielä takaisin - päivän peppu-reisi -treeni checked! Sama reitti itsellä edessä vielä uusintana loppuun asti, kuvia siis luvassa siitä lisää. Reittiä noustessa ohitimme jyrkänteen reunalla paikallisen farmarin, joka keräsi hedelmiä tiluksiltaan. Pappa toi meille tuoreita mysteerihedelmiä evääksi niin paljon kuin sai kannettua, päivän piristys! Pure love.

                   Yläpuolella laiduntava vuohi tuli tervehtimään ja seurasi meitä vähän matkaa

En tiedä välittyikö viesti jo, mutta stereotyyppiseen kuvaan Kanariansaarista turistirysänä ei näkemäni paikat istu ollenkaan. Kaduilla törmää täällä lähes ainoastaan paikallisiin, ja turistitkin tuntuvat kaikki kulkevat rinkka selässä. Alle viikossa on ehditty näkemään kuitenkin vaelluspolkujen ja pikkukatujen lisäksi myös hiekkarantaa ja turkoosia Atlanttia.