Sometauko, kiitos

Belgian reissun jälkeen en ole tehnyt opiskelun, kuntoilun, yhden terassi-illan, reissujen suunnittelun ja yksien bileiden lisäksi yhtään mitään, joten kirjoitan tällä kertaa vähän pelkkää ajatusvirtaa. Olen monesti täällä miettinyt ja kirjoittanutkin, että oman elämän tavalliset asiat ovat olemassa täälläkin. Siksi onkin hassua, että olen kirjoittanut pääasiassa asioista, mitä täällä on tapahtunut: reissuista, bileistä, maisemista.. Erään EU-luennon aikana minua alkoi harvinaisen paljon ärsyttää jatkuva viestitulva ja pakonomainen Facebookin etusivun tarkastaminen, joten rustasinpa siellä sitten vähän ajatuksiani somesta.

Miten kaljakuva liittyy somettamiseen? Perjantaina istuttiin kolmen saksalaisen ja yhden intialaisen kanssa terassilla monta tuntia ja kumottiin monta kannullista kaljaa. Opin illan aikana muun muassa paljon hindulaisesta kastijaosta, ylimmän kastin meditaatiosäännöistä (ei saa juoda eikä syödä ennen, tulee suorittaa aamulla istuen itään päin samassa asennossa pitkään) ja miksi lehmä on pyhä. Eli, otin mukavasta hetkestä todistusaineistoksi kuvan Snapchattiin.

Ei varmaan ole jäänyt epäselväksi, että suhteeni someen eli sosiaaliseen mediaan on ollut aina melko läheinen ja kiihkeä: Facebook, Instagram ja Snapchat ovat varmasti joskus ärsyttävänkin ahkerassa käytössä. Jopa omasta mielestäni. Nykypäivänä tuntee elävänsä veitsenterällä, jos ei ole koko ajan tuoreimpien uutisten ja viestien tavoitettavissa saman tien, mutta todellisuudessa vähemmälläkin pärjäisi. Miettikää vaikka aikaa ennen älypuhelimia tai puhelimia lainkaan, pärjättiinhän silloinkin. Tapaamiset onnistuivat ilman, että laitettiin viisi minuuttia ennen viestiä, että joko olet siellä ja missä kohtaa tarkalleen, etten vain eksy. Kursseihin liittyvät ongelmat kysyttiin varmaan luennoitsijoilta suoraan luennon jälkeen, eikä huudeltu viime hetken paniikissa ympäri Whatsapp -ryhmiä. 

Oli viihteellinen ja arkielämää helpottava arvo kuinka korkea hyvänsä, some kahlitsee ja ahdistaa. Välillä tulee fiilis, että on pakko laittaa kaikki kiinni, ei halua olla kenenkään tavoitettavissa tai kuulla puhelimen piippausta, ei jaksa kyselyitä siitä, että miksi et vastaa, vaikka olet online. Nokun aina ei vaan jaksa tai edes kerkeä, ja se on mielestäni ihan ok. Oman mielenrauhan ja paremman keskittymisen takaamiseksi laitan välillä netin kokonaan pois edes tunniksi kerrallaan varsinkin opiskellessani. Uskon, etten ole ainut kenellä tämä käy mielessä. Hyvä esimerkki somettamisen kahlitsevuudesta tulee eteen monesti itselle vaihdossa: kaikkea jakamisen arvoista tapahtuu koko ajan, ja monesti jumittuu hetkestä nauttimisen sijaan miettimään, että jaanko kuvan Brysselistä vai Bruggesta. Sen sijaan voisi vaikka olla jakamatta mitään, joskus Facebook-seinän tyhjentäminen ja alusta aloittaminen tuntuu houkuttavalta. No, potut pottuina.

No ei, huijasin! Tutustuin vihdoin paikalliseen pikaruokakulttuuriin ja kävin kahdesti saman viikon aikana hakemassa kiinalaiasta. Sunnuntaina kannustettiin Riikan kanssa Leijonat hopealle Youtuben katsomossa, Wok to go:n ruoka on ihan liian hyvää! Tavoitteenani on testata ruokalistalta kaikkea ennen lähtöä. 

Välillä tuntuu käsittämättömän painostavalta, ettei pääse asioita ja muuta maailmaa pakoon edes luennolla keskittyessä tai nukkuessa, vaan koko ajan on raastavan tietoinen siitä, että jos puhelin on hiljaa, "kukaan ei kaipaa", ja kuitenkin hetkellä millä hyvänsä se voi piipata ja keskeyttää flow'n. Siksi aloin tosissani laittamaan välillä netin kokonaan pois, jotta voin ihan vain elää. Pieni sometauko tekee silloin tällöin ihan hyvää, vaikka kukaan muu ei tunnin poissaoloa huomaisikaan.

Tämän viikon agendaan kuuluu Englannin reissun lukkoonlyöminen (olen suunnitellut ja muutellut sitä kohta varmaan kuukauden, enää lennot pitäisi buukata, pieni intohymy sille, jei!), viimeiseen tenttiin pänttääminen ja todennäköisesti kaikkea itsenikin yllättävää! :D

Reppureissulla Belgiassa

Näkymä hostellin kattoikkunasta Brysselistä

Tällä viikolla kohtasin jokaisen opiskelijan ärsytyksen ja pakollisen, jokalukukautisen kokemuksen: mistään ei ole tullut yhtään mitään. Viime viikon lomailun jälkeen vannoin ahkeran viikon nimeen, mutta ainoat asiat, joita oikeasti sain aikaan, olivat reissujen suunnittelu, kotiinpaluulennon varaaminen ja #norppaliveen tutustuminen. Kesäkelit, sortsikauteen siirtyminen ja viikon tsillailu aiheuttivat mielessäni pahemmanlaatuisen nyrjähdyksen, jota olikin yllättävän vaikea kytkeä pois päältä. Kun ei vaan suomalaisen päähän mahdu, että yli 20 asteen lämmössä pitää vielä opiskella! Turhautuminen otti päivä päivältä ja etenkin ilta illalta enemmän valtaa, joten puolentoista päivän reissu Belgiaan viikonloppuna tuli erittäin hyvään saumaan. Minuun iski lopulta myös se vanha kunnon koti-ikävä ja hirveä tarve saada omat ihmiset ympärille. Opiskeltavaa ja menoa on paljon, mutta se aika ja energia, mikä edellisessä moduulissa meni uusiin asioihin tottumiseen, onkin nyt vain aikaa. Silloin tajuaa, että on tottunut tähän paikkaan ja asioihin, eikä kaikki ole enää uutta ja jännittävää, vaikka uuteen paikkaan sopeutuminen onkin ihan mahtavaa. Vaihdossa on hyvä muistaa, ettei kannata edes yrittää peilata omaa juttua muiden vaihtokertomuksiin, vaan ottaa ajasta irti se, minkä itse voi ja sillä hetkellä haluaa.

Pysäyttävä hetki Brysselin keskustassa, kun näimme lakastuneen kukkameren terrori-iskussa menehtyneiden muistolle.

Illalla soin muutaman ajatuksen sille, että mitä oikein otan Belgiaan mukaan, mutta ajattelin jättää pakkaamisen aamuksi. Siinä sitten tuumasin, että matkustamiseen on tullut täällä kyllä ihan eri näkökulma ja ote: olen oikeastaan lähdössä ulkomaille reissuun, mutta en ajattele pakkaamista juuri lainkaan, eikä reissu edes jännitä. "Normaalisti" viimeistään edellisillan pakkauspaniikki ja innostusjännitys kuuluvat aina asiaan, kun ollaan lähdössä lyhyellekin reissulle, mutta täällä reppuun heitetään juuri ennen lähtöä se mitä välttämättä tarvitaan, ja hypätään junaan tai autoon enemmän tai vähemmän tietoisena siitä, mitä perillä odottaa. Joku on ehkä katsonut netistä jotain ennakkoon. Tällä porukalla on kuitenkin ihana reissata, kun kaikilla on samat ajatukset: nautitaan pakoista ja mennään sinne, mikä näyttää mielenkiintoiselta, eikä olla ostoskatujen, matkamuistomyymälöiden ja karttojen orjia. 

Lähdettiin Kariman autolla (minä, Monika ja Semih) nelistään ajamaan perjantaina kohti Brysseliä. Perillä heitettiin kamat keskustaan hostellille ja lähdettiin tutkimaan kaupunkia. Brysselissä on paljon kauniita ja hillittömän suuria rakennuksia ja ihan erilainen kulttuuri. Kaupunki oli kiva, mutta ikävä sinne ei jää. 

Brysseli kiteytettynä: vähän vanhaa, vähän uutta, mutta sekavasti keskenään sekaisin.

Näkymä palatsin edustalta alas kaupungille oli ihan mieletön. 

Tavattiin pissapoika eli Manneken Pis, löysin suomenkielisen sanan ja nähtiin monta kirkkoa ja katedraalia. Myöhemmin treffattiin Kariman ja Adrin kanssa, ostettiin juomaa illaksi ja käveltiin vielä vähän lisää. Kyllä kelpasi korkata Somersby (ahhh) keskellä kaupunkia palatsin edustalla ja mennä kaiteelle istumaan ja katsomaan näkymiä auringonlaskun aikaan. Oltiin perillä vasta iltapäivällä, joten kaikkea suunniteltua ei mitenkään ehditty nähdä. Vaikka esimerkiksi EU-alue jäi kokonaan näkemättä, oli lopulta ihan mahtavaa vain kulkea paikallisten kanssa rauhassa ja istuskella kaupungilla rennosti omien eväiden (eli belgialaisen "tyttöoluen") kanssa. Illalla mentiin Adrin luokse ja tavattiin muita paikallisia. Poskisuudelmat ovat vaihdon aikana tulleet tutuiksi, mutta silti paikallinen tapa tervehtiä tuntemattomia oli erittäin hämmentävää. Vedettiin myös paikalliset ranskalaiset, missä oli älyttömästi rasvaa ja mielettömän hyvät soossit. Kaupungilla ihmiset istuivat ulkona puistoissa ja kaduilla. 

Todistusaineistoa belgialaisten oluiden maistelusta

Ilta päättyi taksikyytiin "swimming poolin" jälkeen. Swimming pool oli kannullinen vahvaa drinkkiä, josta juotiin porukalla. Launtaiaamuna matka jatkui junalla kohti Bruggea. Enää ei ollut ihan kesämekkokelit ja välillä meinasi sataa, mutta etenkin auringon pilkistäessä Brugge oli ihan satumainen kapeine mukulakivikujineen, vanhoine rakennuksineen ja kanaaleineen. Sieltä meille tarttui mukaan myös belgialaiset suklaat, joita saatiin useissa putiikeissa maistellakin ihan riittämiin. Käytiin myös veneajelulla, mikä kannatti! Sai ainakin lepuuttaa jalkoja vähän aikaa. Neljä kanaaliajelua tältä keväältä taitaa kuitenkin toistaiseksi riittää.. Yhtä siltaa ylittäessä jäätiin katsomaan, että mitäs nyt tapahtuu? Pari paikallista auttoivat ensin kadunvarren sisäpihalta rääkyvän sorsaemon takaisin vesille ja perässä seurasi iso liuta piipittäviä poikasia. Päivän suloisin näky oli, kun paikalliset auttoivat poikaset turvaan portaita pitkin lankuilla avustaen. Lopulta kaikki pääsivät turvaan emon luoksen, vaikka pari poikasta teki taidokkaita kuperkeikkoija rapulta toiselle. 

En ole ikinä nähnyt niin monta joutsenta samassa paikassa samaan aikaan, ihan hullua. 

Keskellä vanhoja rakennuksia oli yhtäkkiä aukio, jonka keskellä oli pieni, noh, metsikkö. Ihmiset kuljeskelivat sen ympäri ja hilajisuutta vaativien kylttien ansiosta lähes ainut aukiolla kuuluva asia oli tuulessa humisevat puiden oksat. Oli pakko pysähtyä hetkeksi ja sulkea silmät, joskus elämä on ihan mieletöntä ja on pako vain pysähtyä hetkeen. 

Paluujunalla Bruggesta Brysseliin meinattiin joutua jäämään käytävälle, kun suuri lauma vaahtosammuttimen korkuisia partiolaisia olivat varanneet puoli junaa. Ystävällisesti he kuitenkin tekivät meille tilaa, ja koko matka saatiin seurata, miten he kirjaimellisesti kaatoivat hiekkaa toistensa niskaan. Takaisin Enschedeen matkustettiin bussilla Brysselistä. Yksi syy haluta jäädä Eurooppaan on ihan mielettömän hyvät ja mielestäni edulliset kulkuyhteudet maasta toiseen.

En ole varmaan ikinä keskustellut niin paljon sodasta, Euroopan historiasta, terrorismista ja jääkiekosta kuin tämän kevään aikana, mutta kansainvälisessä porukassa nuo aiheet nousevat helposti pintaan. Oma suomalaisuus saa ihan eri merkityksen ja kyllä se lämmittää, kun näkee tutun lipun liehumassa jossakin ihan muualla kuin Suomessa. Puheenaiheet saivat tajuamaan, miten jopa ärsyttävän helppoa kaikki meille on, siksi olikin ihanaa vain pakata parin päivän välttämättömimmät ja irrota hetkeksi kaikesta. Toisaalta oli myös ihanaa heittää pitkän päivän jälkeen reppu bussin takapenkille, oikaista jalat sen viereen ja lukea kirjaa tietäen, että päivän koleasta säästä jäi käteen korkeintaan pieni flunssa.

Vahinkoloma

Tänne tuli kesä! Kuten otsikko antaa ymmärtää, huomasin järjestäneeni itselleni vahingossa viikon loman kesken lukukauden. Viime viikonlopuksi sain kaverin kylään Suomesta, ja alkuviikosta lähdimme Amsterdamiin. Parin yön reissu venyi kolmannen päivän iltaan saakka, sillä aurinkoinen kaupunki vehreine kanaalinvarsineen, kauniine puistoineen ja ihmisvilinöineen vei sydämeni ihan kokonaan. Tällä kertaa kaupunki tuli erittäin tutuksi rennon ja kiireettömän kävelyn jälkeen. 

Reissulla tuli huomattua, että hollantilaiset tarjoilijat ovat yleensä aika pihalla: lounaalla saatiin odottaa aterimia varmaan tunti, eikä kokemus ole kuulemma ainoa laatuaan. Hostelli oli muuten hyvä, mutta aamulla herättiin remonttiin ja viimeisenä iltana suihku jäi vain haaveeksi, kun koko talosta katkesi kuuma vesi kokonaan. Reissustä jäi mielettömän hyvä fiilis, joka jatkui koko loppuviikon. Mieleeni tuli myös ajatus joskus Amsterdamiin muuttamisesta, ainakin suunnitelmat hakea Hollannista esimerkiksi harjoittelupaikkaa tuntuvat vakavammilta. 

Viikko oli ihana ja vietin paljon aikaa muiden ihmisten kanssa, kotona kävin vain käätymässä. Siksi etenkin äitienpäivän merkeissä tulikin yllättäen todella koti-ikävä ja haikea fiilis, kun ajatukset alkavat siirtyä arkeen palaamiseen: kyllä niitä omia ihmisiä alkaa oikeasti olla ikävä, ja omia maisemia ja paikkoja kaivata. Aiemmin stressasin paljon sitä, etten ehdi tehdä ja kokea täällä kaikkea mitä haluaisin, ja pieni tauko kaikesta tästä taukoilusta teki ihan hyvää. Tajusin nimittäin, että kaikki mitä en tämän vaihdon aikana ehdi tehdä, antaa minulle lisää syitä palata pian takaisin. Lisäksi heräilevä ikävä tekee kotiinpaluun lähestymisestä ennemmin mukavan ja odotuksenarvoisen asian. 

Hollannissa on todella yleistä pitää koiria vapaana myös kaupungissa. 

        

Amsterdamin monet puistot tarjosivat silmänruokaa luontorakkaille ja ihanan pakopaikan turistivilinästä, vaikka kaupungin hyörinä turruttikin ajatukset ihanasti pois kaikesta arkisesta. Esimerkiksi suuri Vondelpark aivan Museumpleinin (aukio, jolla sijaitsevat Van Gogh -museo, Rijksmuseum ja I amsterdam -kirjaimet) vieressä kannattaa käydä kurkkaamassa! Kaduilla näkyi myös katukirjastoja. 

Välillä tulee pysähdyttyä miettimään, että minkäslaisessa maassa sitä oikein majaillaan. Hollannin historia on jäänyt kieltämättä hieman muiden aiheiden varjoon, vaikka aikanaan historia tuli jopa kirjoitettua. Reissussa epätietoisuus Hollannin historiasta muistutteli itsestään, sillä tuumailin aihetta kansallismuseo Rijksmuseumissa sota-aiheisia maalauksia katsellessani. Helatorstai on Hollannissa "vapautuspäivä" (Bevrijdingsdag tai liberation day). Edellisenä iltana muistettiin sodan uhreja, ja tämän kunniaksi maassa on yleinen hiljainen hetki kahdeksalta illalla. Olin juuri matkalla takaisin kotiin, kaikki junat pysähtyivät tasan kello 20.00, ja kahden hiljaisen minuutin ajan katselin maalaismaisemaa junan ikkunasta miettien, missä olenkaan. 

Rijksmuseumin kirjasto

Kaikenlaista rojua kanaalien pohjalta. 

Bevrijdingsdagin festarit toivat kampukselle ihan mielettömästi porukkaa. Istuskelimme lähinnä alueen ulkopuolella, juotiin sangriaa ja nautittiin auringosta. 

Perjantaina pyöräilin muutaman kilometrin päässä sijaitsevalle Lonnekerin tuulimyllylle. Maisema sen ympärillä oli mielettömän kaunista! 

Launtaina tehtiin porukalla pyöräretki Rutbeekin pienelle järvelle, noin puolen tunnin pyörämatkan päähän. Auringon paistaessa poljettiin kaupungista tasaisten peltomaisemien ja tuulimyllyn ohi ja ihanissa maalaismaisemissa pienempiä teitä vehreiden puiden katveessa. Matkalla suututin paikallisen pariskunnan meinatessani törmätä heihin, kun juutuin katselemaan nukkuvia lampaita. Järvellä meni koko päivä, heitin järvitalviturkin ja sain rusketuksen takaisin! Viikko oli hyvä päättää grillibileisiin sattumalta tutustumieni suomalaisten kanssa kauempana lähiössä ja rauhalliseen sunnuntaihin puistossa, salaloman jäljiltä on nyt aivan mielettömän rentoutunut ja lähes uudestisyntynyt olo! Maanantaiaamuna koittaa vielä paluu arkeen, kun luennot ja rästiin jääneet lukemiset odottavat. Oman loman ottaminen on kuitenkin ihan parasta, jos siihen on yhtään saumaa!