Reppureissulla Belgiassa

Näkymä hostellin kattoikkunasta Brysselistä

Tällä viikolla kohtasin jokaisen opiskelijan ärsytyksen ja pakollisen, jokalukukautisen kokemuksen: mistään ei ole tullut yhtään mitään. Viime viikon lomailun jälkeen vannoin ahkeran viikon nimeen, mutta ainoat asiat, joita oikeasti sain aikaan, olivat reissujen suunnittelu, kotiinpaluulennon varaaminen ja #norppaliveen tutustuminen. Kesäkelit, sortsikauteen siirtyminen ja viikon tsillailu aiheuttivat mielessäni pahemmanlaatuisen nyrjähdyksen, jota olikin yllättävän vaikea kytkeä pois päältä. Kun ei vaan suomalaisen päähän mahdu, että yli 20 asteen lämmössä pitää vielä opiskella! Turhautuminen otti päivä päivältä ja etenkin ilta illalta enemmän valtaa, joten puolentoista päivän reissu Belgiaan viikonloppuna tuli erittäin hyvään saumaan. Minuun iski lopulta myös se vanha kunnon koti-ikävä ja hirveä tarve saada omat ihmiset ympärille. Opiskeltavaa ja menoa on paljon, mutta se aika ja energia, mikä edellisessä moduulissa meni uusiin asioihin tottumiseen, onkin nyt vain aikaa. Silloin tajuaa, että on tottunut tähän paikkaan ja asioihin, eikä kaikki ole enää uutta ja jännittävää, vaikka uuteen paikkaan sopeutuminen onkin ihan mahtavaa. Vaihdossa on hyvä muistaa, ettei kannata edes yrittää peilata omaa juttua muiden vaihtokertomuksiin, vaan ottaa ajasta irti se, minkä itse voi ja sillä hetkellä haluaa.

Pysäyttävä hetki Brysselin keskustassa, kun näimme lakastuneen kukkameren terrori-iskussa menehtyneiden muistolle.

Illalla soin muutaman ajatuksen sille, että mitä oikein otan Belgiaan mukaan, mutta ajattelin jättää pakkaamisen aamuksi. Siinä sitten tuumasin, että matkustamiseen on tullut täällä kyllä ihan eri näkökulma ja ote: olen oikeastaan lähdössä ulkomaille reissuun, mutta en ajattele pakkaamista juuri lainkaan, eikä reissu edes jännitä. "Normaalisti" viimeistään edellisillan pakkauspaniikki ja innostusjännitys kuuluvat aina asiaan, kun ollaan lähdössä lyhyellekin reissulle, mutta täällä reppuun heitetään juuri ennen lähtöä se mitä välttämättä tarvitaan, ja hypätään junaan tai autoon enemmän tai vähemmän tietoisena siitä, mitä perillä odottaa. Joku on ehkä katsonut netistä jotain ennakkoon. Tällä porukalla on kuitenkin ihana reissata, kun kaikilla on samat ajatukset: nautitaan pakoista ja mennään sinne, mikä näyttää mielenkiintoiselta, eikä olla ostoskatujen, matkamuistomyymälöiden ja karttojen orjia. 

Lähdettiin Kariman autolla (minä, Monika ja Semih) nelistään ajamaan perjantaina kohti Brysseliä. Perillä heitettiin kamat keskustaan hostellille ja lähdettiin tutkimaan kaupunkia. Brysselissä on paljon kauniita ja hillittömän suuria rakennuksia ja ihan erilainen kulttuuri. Kaupunki oli kiva, mutta ikävä sinne ei jää. 

Brysseli kiteytettynä: vähän vanhaa, vähän uutta, mutta sekavasti keskenään sekaisin.

Näkymä palatsin edustalta alas kaupungille oli ihan mieletön. 

Tavattiin pissapoika eli Manneken Pis, löysin suomenkielisen sanan ja nähtiin monta kirkkoa ja katedraalia. Myöhemmin treffattiin Kariman ja Adrin kanssa, ostettiin juomaa illaksi ja käveltiin vielä vähän lisää. Kyllä kelpasi korkata Somersby (ahhh) keskellä kaupunkia palatsin edustalla ja mennä kaiteelle istumaan ja katsomaan näkymiä auringonlaskun aikaan. Oltiin perillä vasta iltapäivällä, joten kaikkea suunniteltua ei mitenkään ehditty nähdä. Vaikka esimerkiksi EU-alue jäi kokonaan näkemättä, oli lopulta ihan mahtavaa vain kulkea paikallisten kanssa rauhassa ja istuskella kaupungilla rennosti omien eväiden (eli belgialaisen "tyttöoluen") kanssa. Illalla mentiin Adrin luokse ja tavattiin muita paikallisia. Poskisuudelmat ovat vaihdon aikana tulleet tutuiksi, mutta silti paikallinen tapa tervehtiä tuntemattomia oli erittäin hämmentävää. Vedettiin myös paikalliset ranskalaiset, missä oli älyttömästi rasvaa ja mielettömän hyvät soossit. Kaupungilla ihmiset istuivat ulkona puistoissa ja kaduilla. 

Todistusaineistoa belgialaisten oluiden maistelusta

Ilta päättyi taksikyytiin "swimming poolin" jälkeen. Swimming pool oli kannullinen vahvaa drinkkiä, josta juotiin porukalla. Launtaiaamuna matka jatkui junalla kohti Bruggea. Enää ei ollut ihan kesämekkokelit ja välillä meinasi sataa, mutta etenkin auringon pilkistäessä Brugge oli ihan satumainen kapeine mukulakivikujineen, vanhoine rakennuksineen ja kanaaleineen. Sieltä meille tarttui mukaan myös belgialaiset suklaat, joita saatiin useissa putiikeissa maistellakin ihan riittämiin. Käytiin myös veneajelulla, mikä kannatti! Sai ainakin lepuuttaa jalkoja vähän aikaa. Neljä kanaaliajelua tältä keväältä taitaa kuitenkin toistaiseksi riittää.. Yhtä siltaa ylittäessä jäätiin katsomaan, että mitäs nyt tapahtuu? Pari paikallista auttoivat ensin kadunvarren sisäpihalta rääkyvän sorsaemon takaisin vesille ja perässä seurasi iso liuta piipittäviä poikasia. Päivän suloisin näky oli, kun paikalliset auttoivat poikaset turvaan portaita pitkin lankuilla avustaen. Lopulta kaikki pääsivät turvaan emon luoksen, vaikka pari poikasta teki taidokkaita kuperkeikkoija rapulta toiselle. 

En ole ikinä nähnyt niin monta joutsenta samassa paikassa samaan aikaan, ihan hullua. 

Keskellä vanhoja rakennuksia oli yhtäkkiä aukio, jonka keskellä oli pieni, noh, metsikkö. Ihmiset kuljeskelivat sen ympäri ja hilajisuutta vaativien kylttien ansiosta lähes ainut aukiolla kuuluva asia oli tuulessa humisevat puiden oksat. Oli pakko pysähtyä hetkeksi ja sulkea silmät, joskus elämä on ihan mieletöntä ja on pako vain pysähtyä hetkeen. 

Paluujunalla Bruggesta Brysseliin meinattiin joutua jäämään käytävälle, kun suuri lauma vaahtosammuttimen korkuisia partiolaisia olivat varanneet puoli junaa. Ystävällisesti he kuitenkin tekivät meille tilaa, ja koko matka saatiin seurata, miten he kirjaimellisesti kaatoivat hiekkaa toistensa niskaan. Takaisin Enschedeen matkustettiin bussilla Brysselistä. Yksi syy haluta jäädä Eurooppaan on ihan mielettömän hyvät ja mielestäni edulliset kulkuyhteudet maasta toiseen.

En ole varmaan ikinä keskustellut niin paljon sodasta, Euroopan historiasta, terrorismista ja jääkiekosta kuin tämän kevään aikana, mutta kansainvälisessä porukassa nuo aiheet nousevat helposti pintaan. Oma suomalaisuus saa ihan eri merkityksen ja kyllä se lämmittää, kun näkee tutun lipun liehumassa jossakin ihan muualla kuin Suomessa. Puheenaiheet saivat tajuamaan, miten jopa ärsyttävän helppoa kaikki meille on, siksi olikin ihanaa vain pakata parin päivän välttämättömimmät ja irrota hetkeksi kaikesta. Toisaalta oli myös ihanaa heittää pitkän päivän jälkeen reppu bussin takapenkille, oikaista jalat sen viereen ja lukea kirjaa tietäen, että päivän koleasta säästä jäi käteen korkeintaan pieni flunssa.