Sometauko, kiitos

Belgian reissun jälkeen en ole tehnyt opiskelun, kuntoilun, yhden terassi-illan, reissujen suunnittelun ja yksien bileiden lisäksi yhtään mitään, joten kirjoitan tällä kertaa vähän pelkkää ajatusvirtaa. Olen monesti täällä miettinyt ja kirjoittanutkin, että oman elämän tavalliset asiat ovat olemassa täälläkin. Siksi onkin hassua, että olen kirjoittanut pääasiassa asioista, mitä täällä on tapahtunut: reissuista, bileistä, maisemista.. Erään EU-luennon aikana minua alkoi harvinaisen paljon ärsyttää jatkuva viestitulva ja pakonomainen Facebookin etusivun tarkastaminen, joten rustasinpa siellä sitten vähän ajatuksiani somesta.

Miten kaljakuva liittyy somettamiseen? Perjantaina istuttiin kolmen saksalaisen ja yhden intialaisen kanssa terassilla monta tuntia ja kumottiin monta kannullista kaljaa. Opin illan aikana muun muassa paljon hindulaisesta kastijaosta, ylimmän kastin meditaatiosäännöistä (ei saa juoda eikä syödä ennen, tulee suorittaa aamulla istuen itään päin samassa asennossa pitkään) ja miksi lehmä on pyhä. Eli, otin mukavasta hetkestä todistusaineistoksi kuvan Snapchattiin.

Ei varmaan ole jäänyt epäselväksi, että suhteeni someen eli sosiaaliseen mediaan on ollut aina melko läheinen ja kiihkeä: Facebook, Instagram ja Snapchat ovat varmasti joskus ärsyttävänkin ahkerassa käytössä. Jopa omasta mielestäni. Nykypäivänä tuntee elävänsä veitsenterällä, jos ei ole koko ajan tuoreimpien uutisten ja viestien tavoitettavissa saman tien, mutta todellisuudessa vähemmälläkin pärjäisi. Miettikää vaikka aikaa ennen älypuhelimia tai puhelimia lainkaan, pärjättiinhän silloinkin. Tapaamiset onnistuivat ilman, että laitettiin viisi minuuttia ennen viestiä, että joko olet siellä ja missä kohtaa tarkalleen, etten vain eksy. Kursseihin liittyvät ongelmat kysyttiin varmaan luennoitsijoilta suoraan luennon jälkeen, eikä huudeltu viime hetken paniikissa ympäri Whatsapp -ryhmiä. 

Oli viihteellinen ja arkielämää helpottava arvo kuinka korkea hyvänsä, some kahlitsee ja ahdistaa. Välillä tulee fiilis, että on pakko laittaa kaikki kiinni, ei halua olla kenenkään tavoitettavissa tai kuulla puhelimen piippausta, ei jaksa kyselyitä siitä, että miksi et vastaa, vaikka olet online. Nokun aina ei vaan jaksa tai edes kerkeä, ja se on mielestäni ihan ok. Oman mielenrauhan ja paremman keskittymisen takaamiseksi laitan välillä netin kokonaan pois edes tunniksi kerrallaan varsinkin opiskellessani. Uskon, etten ole ainut kenellä tämä käy mielessä. Hyvä esimerkki somettamisen kahlitsevuudesta tulee eteen monesti itselle vaihdossa: kaikkea jakamisen arvoista tapahtuu koko ajan, ja monesti jumittuu hetkestä nauttimisen sijaan miettimään, että jaanko kuvan Brysselistä vai Bruggesta. Sen sijaan voisi vaikka olla jakamatta mitään, joskus Facebook-seinän tyhjentäminen ja alusta aloittaminen tuntuu houkuttavalta. No, potut pottuina.

No ei, huijasin! Tutustuin vihdoin paikalliseen pikaruokakulttuuriin ja kävin kahdesti saman viikon aikana hakemassa kiinalaiasta. Sunnuntaina kannustettiin Riikan kanssa Leijonat hopealle Youtuben katsomossa, Wok to go:n ruoka on ihan liian hyvää! Tavoitteenani on testata ruokalistalta kaikkea ennen lähtöä. 

Välillä tuntuu käsittämättömän painostavalta, ettei pääse asioita ja muuta maailmaa pakoon edes luennolla keskittyessä tai nukkuessa, vaan koko ajan on raastavan tietoinen siitä, että jos puhelin on hiljaa, "kukaan ei kaipaa", ja kuitenkin hetkellä millä hyvänsä se voi piipata ja keskeyttää flow'n. Siksi aloin tosissani laittamaan välillä netin kokonaan pois, jotta voin ihan vain elää. Pieni sometauko tekee silloin tällöin ihan hyvää, vaikka kukaan muu ei tunnin poissaoloa huomaisikaan.

Tämän viikon agendaan kuuluu Englannin reissun lukkoonlyöminen (olen suunnitellut ja muutellut sitä kohta varmaan kuukauden, enää lennot pitäisi buukata, pieni intohymy sille, jei!), viimeiseen tenttiin pänttääminen ja todennäköisesti kaikkea itsenikin yllättävää! :D