La Caleta, San Marcos & lähtö

Kävimme Andersin ja Amelean kanssa vielä San Sebastianissa toisen viikon keskiviikkona. Äiti ja minä kävimme rannalla lukemassa, vihannesmarkkinoilla ja porukalla vielä syömässä. Tästä minulla ei ole kuvia, mutta lisään niitä ehkä myöhemmin jos saan joltakin :) 

Ihanilta naapureiltamme kuulimme myös La Caletan rannasta, jonne olisi inhimillinen patikkamatka. Päätimme sitten hypätä bussiin ja kavuta huipun toiselle puolelle selvittämään, minkälainen paikka se oikein on. Menomatkalla rinteeseen porotti armotona aurinko eikä tuullut yhtään, joten siltä osuudelta en ottanut ainuttakaan kuvaa, vaan keskityin hengissä pysymiseen.

Välineet kunnossa ja mukana.

Sieltä se pilkistää vasemmassa alareunassa!

There!

Kyllä näissä maisemissa kelpasi tallustella. Saaren hienouksia oli myös se, että jokaisen huipun takaa paljastui erilainen maisema. Voisi luulla, että käytiin useammassakin maassa!

Aloe.

Sain ystävän.

Hermiquassa bussia odottamassa, väsynyt mutta onnellinen. 

Torstaina ei ollutkaan enää niin hyvä ilma, meinattiin äidin kanssa ottaa aurinko mukaan!

Haluttiin pitää pienet pirskeet Los Helechosilla ennen meidän reissumme loppua. Kaikki toivat vähän jotain, kuunneltiin musiikkia ja oltiin.

Opittiin syömään katkarapujakin oikeaoppisesti.

Beautiful people <3 äiti kuvassa läsnä kameran takana.

Agulon hautuumaa.

Viimeisenä päivänä käytiin vielä tutkimassa yksi kylän nurkalta lähtevä polku. Tässä esimerkki saaren maastosta ja erilaisesta kivestä.

Tuolta ylhäältä tultiin.

And suddenly, there was a churge!

Pöydät ja tuolit ja kaikki!

Tiesi olevansa saaren pohjoispuolella, kun tyrskyjä katsoi - ja kuunteli.

The streets of Agulo <3

Meidän huoneen ovelta. Tuossa tuli istuttua ruokailemassa, kahvilla, tarinoimassa naapurien kanssa ja datailtua. Taustalla portaat katolle.

Viimeisen aamun kahvi terassilla, viimeinen auringonnousu. Lauantaiaamuna lähdettiin pitkälle kotimatkalle, ensin taksilla San Sebastianiin, sieltä lautalla Teneriffalle ja Suomeen. Siihen päättyi miun ja äipän reissu ja jatkoin matkaa vaihtoon suoraan seuraavana aamuna Helsinki-Vantaalta. Siitä ja matkaväsystä lisää seuraavassa päivityksessa!

Goodbyes. Diana, minä ja äiti, omistaja Verena, saksalaiset ja ruotsalaiset. These people amongst other things made our holiday, we will miss you and remember you. Be good and good things will follow. Thank you <3 

Parque Nacional de Garajonay 25.1.

Viimeiset postaukset reissusta tulevat Hollannista ja myöhässä, sillä Agulossa nettiyhteys ei ollut kovin kummoinen ja keskityin nautiskeluun. Tässä vaiheessa päivittämistä tulee mieleen, että olipa vaan ikimuistoinen, ihana ja ainutlaatuinen reissu. Jännitystekijöitä oli useita ennen koneeseen astumista, mutta kaikki oli lopputuloksen arvoista!

Pidempi patikkareissu Garajonayn kansallispuistoon oli suunnitelmissa reissun kohokohta ja odotetuin juttu. Tosiasiassa kaikki suunnittelematon ja yllättävä, kuten Agulo-perheeksi muodostuneet naapurit ja yllättävät paikat, olivat niitä huikeimpia juttuja. Garajonay on saaren korkein huippu, ja sitä ympäröi Unescon suojelema kansallispuisto. Fun fact: toinen Unescon suojelema asia saarella on silbo, vihellyskieli, josta saimme oppaaltamme näytteen patikan lopuksi. Kansallispuisto on todella suuri ja osa siitä paloi 2012 maastopalossa.

Valitsimme aluevaltaukseksemme El Cedron reitin, pääsimme näkemään harvinaisuuksia ja kuuluisan laakerimetsän. Metsä on suurimman osan ajasta sumupilvien peitossa ja jopa kylmä, mutta tänä vuonna talvi oli harvinaisen lämmin ja kuiva. Hupparia ei siis tarvinnut kuin varjossa! Varoitus: kuvia on paljon, mutta ei mielestäni tarpeeksi. Aion mennä tuonne vielä uudestaan, saarella ja ainoastaan kansallispuistolla olisi varmasti vielä tarjottavaa! 

Eväät olivat mukana, mutta vuorenrinteellä, saaren ainoan leirintäalueen vieressä oleva pikkuravintoja vei voiton. Maisema, astiat ja ruoka tekivät lounasbreikistä varmaan kauneimman aterian ikinä!

Siellä se ravintola näkyy. Vatsat täynnä oli hyvä (lue: alkuun kohtalaisen vaativa) jatkaa nousua. 

"A living fossile". 

Vuoripuro. Kuulemma yksi saaren erikoisuuksista, vapaana virtaava vesi.

Happy tourist.

Oh misty eye of the mountain below. 

Ei vuosirenkaita. 

Sieltä se Teide taas kurkkii.

Meillä oli mukana myös karvainen kaveri!

Valle Gran Rey men var är Anders?

Los Helechosissa meille kävi uskomaton tuuri naapureiden kanssa, mikä teki reissusta entistä huikeamman. Seinänaapurissamme asuva ruotsalainen pariskunta lähti sunnuntaina vuokraamallaan autolla päiväreissulle Valle Gran Reyhin ja pyysivät meidät mukaan. Ihanan spontaania, tuplahauskaa ja vaivatonta. Valle Gran Rey tunnetaan hipeistä, torista, saaren joidenkin mielestä parhaista rannoista ja suvaitsevaisuudesta. Anders ja Amelea olivat häämatkallaan ja me äidin kanssa äiti-tytär -reissulla, eli juttua riitti! Pääsi ruotsin taitoakin treenaamaan edes vähän. 

Markkinat, kaikkea ihanaa mutta mitään en ostanut. 

Onneksi otin Canonin mukaan, sain harjoitella tekotaiteellista kuvaamista meren äärellä :D

Turistikuva palmun ja vuoriston kanssa. Takana juuri niitä hotelleja, joita lähdimme Aguloon pakoon. Oli silti kiva nähdä päivän ajan erilaista elämää. Ainut kesämekkopäivä aktiviteettien puolesta, hymyilytti. Pyörittiin äidin kanssa kaupungilla ja ihasteltiin kauppoja (ja ihmeteltiin saksan kielen määrää). Sitten rantoja bongaamaan, kun eväät oli ostettu :)

But first, let me take a glass of wine!

Meinasi tulla harmi, kun sää ei oikein suosinut uimareita. Bongaa musta hiekka! 

Löydettiin lopulta kesyin ranta eli "baby beach". Pienessä poukamassa suojassa isoimmilta aalloilta oli hyvä uida ja asettue kiven juureen lukemaan. Miten niin ollaan äidin kanssa samanlaisia?

There. Yksi monista todistusaineistoista ja hetkista, kun kävin uimassa. La Gomerasta mainittiin matkaoppaissa ja netissä surkeat rannat, mutta lopulta löydettiin niitä reissun aikana aaaaika monta.. 

Men var är Anders? Hukattiin reissuporukan ainut mies, mutta onneksi loppu hyvin kaikki hyvin! Bongasin upeaa auringonlaskua ja metsästettiin valkoista autoa.

Ja upein näkemäni auringonlasku. Parin viikon aikana Atlantin äärellä ja todella usein kirkkaan taivaan alla tuli nähtyä siis upeimpia auringonnousuja, -laskuja ja täysikuu. Auringonlaskun jälkeen mentiin vielä porukalla syömään. Ravintolassa viereisessä pöydässä istui saksalainen äiti ja poika, joihin äipän kanssa tutustuttiin ensimmäisellä San Sebastianin reissullamme. Reissun ja saaren huikeimpia asioita olivat ihmiset ja tällaiset kohtaamiset - ihmisten kohtaaminen voisi olla joka päivä yhtä spontaania, yllättävää ja ilahduttavaa. Kotimatkalla kansallispuiston halki näimme auton ikkunoista sen upeimman kuun, joka valaisi vuoret ja koko maiseman, just wow.