Parque Nacional de Garajonay 25.1.

Viimeiset postaukset reissusta tulevat Hollannista ja myöhässä, sillä Agulossa nettiyhteys ei ollut kovin kummoinen ja keskityin nautiskeluun. Tässä vaiheessa päivittämistä tulee mieleen, että olipa vaan ikimuistoinen, ihana ja ainutlaatuinen reissu. Jännitystekijöitä oli useita ennen koneeseen astumista, mutta kaikki oli lopputuloksen arvoista!

Pidempi patikkareissu Garajonayn kansallispuistoon oli suunnitelmissa reissun kohokohta ja odotetuin juttu. Tosiasiassa kaikki suunnittelematon ja yllättävä, kuten Agulo-perheeksi muodostuneet naapurit ja yllättävät paikat, olivat niitä huikeimpia juttuja. Garajonay on saaren korkein huippu, ja sitä ympäröi Unescon suojelema kansallispuisto. Fun fact: toinen Unescon suojelema asia saarella on silbo, vihellyskieli, josta saimme oppaaltamme näytteen patikan lopuksi. Kansallispuisto on todella suuri ja osa siitä paloi 2012 maastopalossa.

Valitsimme aluevaltaukseksemme El Cedron reitin, pääsimme näkemään harvinaisuuksia ja kuuluisan laakerimetsän. Metsä on suurimman osan ajasta sumupilvien peitossa ja jopa kylmä, mutta tänä vuonna talvi oli harvinaisen lämmin ja kuiva. Hupparia ei siis tarvinnut kuin varjossa! Varoitus: kuvia on paljon, mutta ei mielestäni tarpeeksi. Aion mennä tuonne vielä uudestaan, saarella ja ainoastaan kansallispuistolla olisi varmasti vielä tarjottavaa! 

Eväät olivat mukana, mutta vuorenrinteellä, saaren ainoan leirintäalueen vieressä oleva pikkuravintoja vei voiton. Maisema, astiat ja ruoka tekivät lounasbreikistä varmaan kauneimman aterian ikinä!

Siellä se ravintola näkyy. Vatsat täynnä oli hyvä (lue: alkuun kohtalaisen vaativa) jatkaa nousua. 

"A living fossile". 

Vuoripuro. Kuulemma yksi saaren erikoisuuksista, vapaana virtaava vesi.

Happy tourist.

Oh misty eye of the mountain below. 

Ei vuosirenkaita. 

Sieltä se Teide taas kurkkii.

Meillä oli mukana myös karvainen kaveri!