Kippis, cheers, salud, şerefe, na zdraví, proost!

Opittuani kippistämään monella uudella kielellä, reissattuani viidessä eri maassa, juhlittuani liikaa, opiskeltuani 30 opintopisteen edestä lakia ja politiikkaa, rakastuttuani uuteen maahan ja kulttuuriin ja saatuani elämääni ihan uskomattomia ihmisiä, voin nyt sanoa, että Suomessa ollaan! Viimeiset päivät Enschedessä kuluivat ihan mielettömän nopeasti, vaikka alkoikin jo tuntua siltä, että on ihan kiva palata kotiin. Olen ollut Suomessa nyt pari päivää, mutta tottumiseen menee varmasti vielä jokunen lisää. Koin nimittäin aikamoisen kulttuurishokin kotimaahan palatessa, eikä sitä oikein osaa sanoin kuvailla. Puolessa vuodessa on mahdollista integroitua uuteen kulttuuriin ja avoimempaan ympäristöön niin syvästi, että oma kulttuuri alkaa tuntua vieraalta. Tunne ulkomaille palaamisesta on erittäin vahva, mutta sauna, ruisleipä ja savumuikut toivottivat minut kiitettävän hyvin tervetulleiksi takaisin. Viikonloppu kului saunoessa ja perheen kesken, pienessä kaupungissa olo on toisaalta jopa rauhallinen. Huomenna suuntaan ainakin viikoksi mökille, pieni irtiotto luonnon helmassa tulee tähän saumaan enemmän kuin tarpeeseen. 

Kuluneet viisi kuukautta ovat olleet erittäin opettavaisia ja avartavia, ei sitä voi liikaa korostaa. Kun opiskelet ja vietät aikaa kansainvälisessä porukassa, etenkin tällaisena maailmanpoliittisesti epäävakaana aikana, näkee maailman tapahtumat ja kulttuurierot ihan eri silmin. Itselle saa siitä ihan mielettömän paljon, kun uskaltaa ottaa vastaan kaiken, mitä tarjotaan. Pienellä varauksella tietysti. Pähkäilin tuskissani vuosi sitten, että haluanko lähteä vaihtoon sittenkään, ollenkaan. 8-9 kuukautta sitten olin samassa tilanteessa edelleen, mutta sillä kertaa en osannut päättää, mihin haluan lähteä. Ja pelotti muuten aivan jäätävästi, kun lopulta päätin lähteä. 

Kaikki oli kuitenkin sen väännön arvoista, sillä en olisi parempaa paikkaa voinut omaksi vaihtokohteekseni valita. Sain opiskella kunnolla ja juhlia vastapainoksi, mutta aikaa jäi silti vielä reissaamiseen. Söin liikaa höttöleipää ja vohveleita, mutta sekin kuittaantui kampuksen salilla, jonne pyöräilin välillä varta vasten vartin suuntaansa. Kävin festareilla huhtikuussa, opin syömään illallista myöhään ja rakastumaan itseeni. Kuuntelin liikaa latinomusiikkia ja tykästyin tequila-olueen, kastuin hyvin monta kertaa kaatosateessa mutten tiedä opinko ollenkaan, että sää voi muuttua puolessa tunnissa täysin. Lista jatkuu loputtomiin, mutta jätän tämän nyt vain tähän. Olin melkein pelkuri ja jätin vaihdon kokematta, mutta olisin katunut sitä erittäin paljon. Omia unelmia pitää uskaltaa tavoitella ja uskoa itseensä, vaikka välillä luovuttaminen olisi helpompaa. Uskon, että omalla vaihtokokemuksellani on vielä hyvin paljon vaikutusta tulevaisuuteeni ja jopa uramahdollisuuksiin. Olen myös hyvin tyytyväinen, että päätin lähteä yksin, sillä sain siten kokemuksesta ihan kaiken irti, mitä itse halusin. Jos haluat vaihtoon ja sinulla on siihen mahdollisuus, lähde. 

Vikana päivänä ehdin vielä nauttia spontaanista ajanvietosta kavereiden kanssa torikahvilla, illallisella ja terassilla. Pitkä kotimatka alkoi pelkän pyyhkeen alla vietettyjen, parin tunnin unien jälkeen (olin heittänyt jo lakanat pois, sillä oletin, etten saisi nukuttua kuitenkaan) kello 5.16 Enscheden juna-asemalta ja päättyi Imatran rautatieasemalle kello 20.41. Tällä hetkellä kotona olo tuntuu hyvin erikoiselta. 

En voi sanoa muuta, kuin kiitos kaikille millään lailla tässä hommassa tukeneille, matka oli pitkä ja kivinen, mutta tekisin sen kaiken uudestaan. Nyt siirryn kesälomalle ja pohtimaan, millä nimellä jatkan bloggaamista jatkossa! ;) 

Lekker

Lekker, eli nettisanakirjan mukaan maukas, kuuma, makoisa. Sanan piti kuvata viimeistä viikkoa, mutta onhan täällä hellettä pidellyt ja vohvelit maistuu edelleen hyvältä. Vaihtoa ei ole enää edes kokonaista viikkoa jäljellä, ja se on tosi kummallista. Mihin aika oikein katosi? Onneksi on vielä muutama päivä aikaa olla ja hoitaa pakollisia vaihdon loppuun liittyviä asioita.

Semih, Karima, mie, Adnan ja Monika Monikan vikana iltana <3

Kuluneella viikolla hoidettiin projekti loppuun ja presentaatiopäivän päätteeksi mentiin kampuksella proffien kanssa kaljalle - ei tapahtuisi ikinä Suomessa. Hollantilaista rentoutta sääntöjä kohtaan tulee kyllä oikeasti ikävä, se näkyy niin monissa asioissa ja tekee elämästä paljon mukavampaa. Näillä on kyllä tiukkapipot jääneet kotiin. Kurssin pääproffalle opetin pyynnöstä, miten kippistetään suomeksi. 

Mielessä on ehtinyt pyöriä monenlaisia ajatuksia. Tässä vaiheessa tuntuu jo ihanalta, että ensi viikolla olen kotikotona vanhempien luona, ja pääsen viettämään joksikin aikaa kunnon kesälomaa. Samalla ajatus "omaan elämään" palaamisesta jännittää: mitä jos en enää viihdykään? On vaikea kuvailla sanoin jännitystä omaan kotiin palaamisesta, kun on viettänyt pidemmän ajan ulkomailla ja ihan toisenlaisessa elämässä. Totta kai on kuitenkin ihanaa, että Vaasassa on oma kämppä odottamassa (kiitos Elfi!), joten palaamisen pitäisi sujua mutkattomasti. Pikkuhiljaa on alettava miettiä elämää vaihdon jälkeen ja suunnitella töitä, opiskelua ja harrastuksia. Kolikolla on aina kaksi kääntöpuolta: vaikka takaisin asettuminen pelottaa, on ihanaa päästä kotiin, varsinkin kun tietää, että Vaasassa odottaa alkavat maisteriopinnot, ihanat ystävät ja paluu teatterin lavalle. 

Kesäsuunnitelmiin liittyen olen tehnyt erään mielenkiintoisen huomion kavereissa, kun asia on tullut puheeksi. Jotkut tuttuni ovat olleet silminnähden pöyristyneitä siitä, etten aio tehdä lomamatkoja kesällä, mutta minulle se on melko mahdoton ajatus. Toiset suunnittelevat reissuja ja lomailua, mutta minulle on tärkeää päästä töihin. On kuitenkin jännä, miten joissain itseni ikäisissä oikeasti herättää ihmetystä se, että aion pitää vain pienen loman ja mahdollisuuksien mukaan suunnata töihin loppukesäksi. Tässä tulee esille jälleen se, että kulttuuritaustat ovat meissä vahvasti kiinni ja voivat vaikuttaa ajattelutapoihin sellaisissakin asioissa, joiden "luulisi" olevan kaikilla nykypäivänä  samansuuntaisia. 

Torstaina alkoi läksiäisputki, kun kokoonnuttiin keskustaan juomaan kaljaa, dinnerille ja saattamaan Monika yöbussille kohti Prahaa. Seurattiin ihan mieletöntä ukkosmyrskyä Kariman parvekkeelta, kuunneltiin musiikkia ja juotiin lisää kaljaa. Kaatosateessa käveltiin asemalle ja odotettiin myöhästynyttä bussia. Ensimmäinen susi pelistä pois, taisi poru päästä useammalta kuin yhdeltä. Viikonlopun aikana totuus iskeytyi lopulta omaankin tajuntaan: tämä oli aika lailla tässä. Perjantai-iltana mentiin poikien kanssa viettämään aikaa puistoon, meinasin nukahtaa puun alle. Puistot onkin yksi asia, mitä täältä mukaani ottaisin. Onneksi on Suomen metsät, kompensoi kyllä hyvin. 

Päivällä torstaina oli vielä kuuma ja aurinko paistoi, mutta illalla saatiin kahlata vesilammikoissa. 

Lauantaina oli Domin ja Cosiman tuparit, oli ihanaa päästä juhlimaan vielä! Saatiin ylisöpö kuva Kariman kanssa. 

Viimeisille päiville riittää kyllä puuhaa pakkausruljanssin ja viimeisten treffailujen parissa, enkä varmaan ehdi enää ennen lähtöä kirjoittaa. Seuraava postaus lähtötunnelmista tuleekin siis varmaan jo Suomesta! Tiistaina myyn pyöräni, torstaina käyn palauttamassa kämpän avaimet ja todennäköisesti erittäin lyhyiden ja huonojen, kämppiksen vieraana olkkarin sohvalla vietettyjen yöunien jälkeen suuntaan perjantaina aamuviiden junalla kohti Schipholia ja yhden vaihdon lentoa. Dank je wel, Nederland! 

Englannista lähtölaskentaan

Irtiottoja on tähän vuoteen mahtunut jo ihan jonkin verran, ja lisää on vielä erinäisissä muodoissa tulossa. Minkäs sille mahtaa, kun on järjestänyt itselleen elämän, jossa vakaus ja varmuus ja tasapaksuus ovat vain kaukaisia sanoja. Kun vapaata aikaa jonkin verran on ollut, päätin käyttää tilaisuuden hyväksi ja toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni Englannissa reissaamisesta. Tuttuja sieltä jonkin verran löytyy, joten muutamaa viestiä myöhemmin oli päätös tehty ja lennot buukattu. Suuntana olikin turnee Manchesteriin lentäen, sieltä junalla Yorkiin serkun luo, parin yön jälkeen sieltä Oxfordiin entistä kielimatkan isäntäperhettä moikkaamaan ja sieltä jälleen parin yön jälkeen takaisin Hollanti-kotiin Gatwickin ja Schipholin kautta.

Samalla, näin maanantain ja uuden viikon kunniaksi, tajusin, että lähden jo ensi viikolla takaisin Suomeen. Mieleen juolahtaakin sitten samalla lukuisia kotiinpaluuseen liittyviä ajatuksia ja stressiä. Kaverit pitäisi ehtiä hyvästetellä, kaikkea kivaa tehdä ja pakata viiden kuukauden elämä pikkuhiljaa pois. Kovin montaa blogitekstiäkään ei ehdi enää kirjoittaa, vaikka asiaa olisikin.

Tiistai-iltana saavuin Yorkiin matkattuani ensin pari tuntia junalla Pohjois-Englannin mökisten ja vehreiden maisemien halki. Seuraavana aamuna suuntasin pienellä opastuksella viehättävän ja eloisan kaupungin vanhaa muuria pitkin keskustaan viettämään aikaa. Tutustuin keskustan puistoalueisiin, historiallisiin rakennuksiin, kurkistin tuomiokirkkoon, hain lounasta leipomosta ja löysin itseni keskiaikaiselta kujalta, josta myös Harry Potterien Viistokuja sai aikanaan innoituksensa. 

Kohtasin puistossa pöllöjä. What? 

Keskellä vaihtohumua oli ihanaa irrota taas ihan kaikesta, ja lähteä reissun päälle yksin. Jännitystä lievensi ja turvallisuuden tunnetta toi kuitenkin se, että jokaiseksi yöksi löytyi majapaikka tuttujen ihmisten luota. Olikin aivan ihanaa viettää vähän aikaa sukulaisten kanssa ja vaihtaa kuulumisia, samalla nähden taas jotain uutta ja saaden lisää kokemuksia yksin reissaamisesta. Yorkin kaduilla kulkiessa kävi useampaan otteeseen mielessä, että on ihanan vapauttavaa reissata yksin, kun voi mennä paikasta toiseen juuri niin monen mutkan kautta kuin haluaa. Wifin tarpeellisuus tai tarpeettomuus kävi myös konkreettiseksi, kun yritti koordinoida itseään oikeisiin paikkoihin ja etsiä tietoa seuraavia päiviä ja julkista liikennettä varten. Vanhalla kunnon kartalla kuitenkin suunnistin kaikkialle. Toisaalta täytyy myöntää, että pitkillä junamatkoilla ja tekemisen puutteen koittaessa seura ei olisi ollut pahitteeksi, etenkin Oxfordissa. Reissu oli kuitenkin kaiken kaikkiaan enemmän kuin kannattava! Yorkin juna-asemalta lähdin torstaiaamupäivänä leppoisan aamukävelyn jälkeen kohti Oxfordia. Luin edellisenä päivänä netistä, että ensimmäisessä Harry Potter -elokuvassa nähtiin tärkeässä kohtauksessa vilaus Yorkin aseman siltaa (viereinen kuva). Asemalle päästyäni en vannoutuneena fanityttönä voinut kuin toljottaa, että no tuossahan se silta toden totta on! Naurattaa vähän, että tuli vahingossa kunnon fanituristireissu. 

Oxfordin kuuluisa kirjasto. 

Yllätys yllätys, myös Christ Church Collegen tiloista löytyy Pottereissa (ja muissa..) vilahtavia paikkoja. Sisällä olen käynyt aiemmin kuusi vuotta sitten, joten sieltä ei ole uusia kuvia. Oli silti kiva käydä käppäilemässä tiluksilla ja ihastelemassa vanhan ja upean yliopistokaupungin rakennuksia. 

Kontu vai tavallinen pelto Oxfordin laitamilla? Perjantaiaamuna heräsin ihan liian aikaisin lähteäkseni kaupungille, joten päätin lähteä aamukävelylle majapaikan viereisille kukkuloille ja pelloille. Pääsin tuntemaan englantilaista maalaismaisemaa, kun muta ja märkä heinikko kastelivat kenkäni ja sukkani, joka suunnassa näkyi ainoastaan vihreää (tai lehmiä ja aitoja) ja ison tien äänet kuuluivat vain kaukaisina. Mukana oli vain huonommat lenkkarit, joten enempää ei tullut urheiltua, mutta teki kyllä hyvää päästä hetkeksi vähän luontoon.

Päivällä aika kului kaupungilla kahviloissa. Reissun ainoana shoppailuna ostin uudet farkut, jonka jälkeen menin lounaalle luomukahvilaan. Siellä vierähtikin mukavasti pari-kolme tuntia.. Sieltä matka jatkui lähes suoraan seuraavaan kahvilaan, jossa meni jälleen pari tuntia kirjan ja oluen äärellä. Aika rento reissu siis, ei mitään listoja, ei tarvetta tehdä mitään tiettyä, reissun ainoana agendana oli ottaa aikaa ihan vain itselle kaupunkilomalla! 

Lopulta matkasin Englannissa kahdesti junalla ja kerran bussilla vaihtaessani paikkakuntaa. Siinä sai ihastella maisemia ihan huolella. Hauskoina huomioina junassa pistin merkille sen, että ensimmäisellä kerralla etukäteen varatulla paikallani oli "Reserved" -lappu ja snacksien myyjä huusi ihan oikeasti että "Anything from the trolly?" (jälleen viittaus Pottereihin, vannon ettei tämä ollut suunniteltua!). Kotimatkalla lauantaina sain kokea jänniä hetkiä, kun paluulento oli yli tunnin myöhässä ja jouduin juoksemaan Amsterdamissa junaan, jotta ehtisin viimeiseen junaan. Lopulta kiirettä ei edes ollut, mutta jatkossa voisin varata lentoja, joiden myöhästyminen ei aiheuttaisi riskiä myöhästyä viimeisestä yöjunasta kotikaupunkiin... Onneksi Red Hot Chili Peppersin uusin tarjosi kuunneltavaa koko matkaksi, tähän mennessä osaankin sitten varmaan koko tuotannon ulkoa. Yöjunassa Schipholilta Enschedeen (matka on noin 2-2,5 tuntia) olisi ilman musiikkia voinut hermo pettää kanssamatkustajiin, vaikka iloisen juhlinnan hajuja eikä ääniäkään voinut täydessä junassa kokonaan peittää. Elkää huoliko siellä kotona, hollantilaiset on leppoista kansaa ja keskittyivät lähinnä mölyämiseen. Olipa vaan seikkailu, huh.

Viimeinen kokonainen viikko Hollannissa on nyt käynnissä ja opiskelut tältä lukuvuodelta ja vaihdon osalta ovat nyt epävirallisesti paketissa. Reissun jälkeen pakersin ryhmätyön parissa koko sunnuntain ja maanantain, keskiviikon esitelmän jälkeen homma olisi sitten kasassa. Toki stressiä ja puuhaa aiheutuu kotiinpaluusta ja pakkaamisesta. Viimeiset tentit menivät kuitenkin sen verran onnistuneesti, että jos lippua ei jo olisi, voisin tulla jo juhannukseksi kotiin. On kuitenkin varsin mukavaa, että minulla on nyt aikaa laittaa asiat täällä kuntoon rauhassa ja viettää vielä aikaa rennoissa merkeissä. Brittireissu oli yksi pitkäaikaisista haaveistani ja yksi puolisalaisista tavoitteistani tälle keväälle/kesälle. Kaikkeahan ei kannata eikä voi suorittaa, mutta pakkoa sanoa että mission accomplished! 

Miksi tehdä muuta kun voi reissata

Edellisen postauksen ajatusvirtaan olisi mahtunut vielä ajatuksia reissaamisesta. Vaikka vaihtoa on enää vain vähän jäljellä, on silti viimeisen viikon sisään mahtunut parikin reissua. Viikko sitten sunnuntaina käytiin Monikan kanssa Rotterdamissa ja Kinderdijkissä, sunnuntaina tultiin ESN:n järjestämältä yhden yön reissulta Kölnistä ja parin tunnin päästä suuntaan neljäksi päiväksi Englantiin. Reissaaminen on ihanaa ja muun muassa sitä tältä vaihdolta hain, mutta välillä siitä meinaa potea jopa huonoa omaatuntoa: haluaisi nauttia siitä omasta kohteesta ja lähiseudusta. Vaihtareita on moneen lähtöön, toiset reissaavat koko ajan, toiset taas eivät lähes lainkaan. Sitä huomaa yrittävänsä tasapainoitella kahden ääripään välissä ja saada jotain kaikesta irti. Lopulta kaikki rakentavat oman yksilöllisen kokemuksensa, kannattaa siis mennä silloin kun on tilaisuus ja halua, mutta kotiinkin jääminen on ihan ok, jos siltä tuntuu. 

Kiivettiin Rotterdamissa korkeanpaikankammoisen tutisevat unelmaportaat katsomaan maisemia ja ostettiin eväslounaisen jälkkäriksi vähän omena- ja porkkanakakkua. Käveltiin koko päivä auringossa, ja se kyllä näkyi sitten ihossa.. 

Kierrettiin kaupunkia verkkaisesti ja törmättiin mielenkiintoiseen katutaiteeseen. Käytiin kauppahallissa markkinoilla, jossa hyödynnettiin pahimpaan nälkään kojujen maistiaiset: säästettiin 100% reissuruokakuluissa. 

Erasmusbrug

Reissubestie. Tuttuun tapaan Monikalla oli kaikki hallussa, ei tarvinnut paljoa menemisiä miettiä :D

Kinderdijkin alueella on noin parikymmentä perinteistä tuulimyllyä, jotka ovat edelleen toiminnassa. Käveltiin maalaismaiseman halki, tuulimyllyjä riitti silmänkantamattomiin. Tarpeeksi pitkälle kun käveli, pääsi jopa eroon aasialaisten ja eläkeläisten turistiryhmistä. Matkaa Rotterdamista oli vesibussilla vain puolisen tuntia. Ihanaa, tällaisia maisemia lähdin tänne hakemaan!

Kölniin lähdettiin aikaisin lauantaiaamuna junalla, paikallinen ESN järjesti meille turistikierroksen ja illanviettoa kaupungilla. Oli huikea reissu, vaikka kotona sunnuntai-iltana oli aika rikkinäinen olo. Ennen paluumatkaa ukkosmyrsky pääsi yllättämään, mutta mitä pienistä. Voin muuten suositella Hostel Kölniä, palvelun, huoneiden ja buffet-aamiaisen taso oli erittäin hyvä! Kavereiden ja tuttujen kanssa kun reissasi, ei kuuden hengen huonekaan tuntunut hostellilta. Suihkukin oli parempi kuin kotona.

Kiosk Crawlin jälkeen, kun olimme siis ostaneet matkan varrelta muutamasta kioskista saksalaista olutta ja kävelimme niitä lipittäen kaupungilla, keräännyttiin kirkon edustalle paikallisten illanviettäjien sekaan etkoilemaan ja tutustumaan. Mukana oli siis myös Kölnin vaihtareita. Oli varsin rentoa, viinipullonkin saattoi kassajonossa keksiä jakaa tuntemattoman, paikallisen vaihtarin kanssa, samoihin pippaloihinhan sitä oltiin menossa.. 

Kolme muskettisoturia. Taisi olla viimeinen yhteinen reissu, onneksi on edustavaa todistusaineistoa. 

Kölnissä riitti katusoittajia ja polttariporukoita, mikä teki kaupungin tunnelmasta erittäin uniikin. Ja vähän hullun.

Sandwich- ja bretzel -illallinen Monikan kanssa ulkona kadulla ennen illanviettoon lähtemistä. Pienellä budjetilla ei paljoa ravintoloita kierretä.

Panorama-tornin maisemaa

"One last photo!" Tää käy joka ikinen kerta. 

Love locks. Erään aukion alla on konserttisali, jonka katto on niin ohut, että ihmisten askeleet kuuluvat saliin. Siksi kävely aukion halki on kiellettyä konserttien aikaan. 

Kirkkoja, värikkäitä taloja, katedraali, pitkä silta, modernia arkkitehtuuria, puistossa makaamista ja halpaa olutta. En voi kun suositella! 

Totuus vaihdosta

Vaihdossa on ihanaa, ulkomailla asuminen on kehumisen arvoinen asia ja reissaaminen ja uuteen kulttuuriin integroituminen on todella hienoa, mutta alitajunnassa kummittelee jatkuvasti alkuinnon laannuttua ajatus siitä, että aika käy vähiin ja kotiinpaluu lähestyy ennen pitkää. Pelkkä ajatuskin tässä vaiheessa saa silmähien pyrkimään esille aika kovasti. Jos vaihtoelämään ja opiskelukulttuurin kreiseihin juttuihin lähtee täysillä mukaan ja yrittää samalla todistaa olevansa mallikelpoinen oman kotiyliopistonsa edustaja proffien silmissä, riittää lukukauden rysäys aika hyvin. Siinä ajassa ehtii tottua, sopeutua ja tuntea olonsa kotoisaksi, mutta pysyen koko ajan tuskallisen tietoisena siitä, missä kuussa tai kuinka pian kotiinpaluu koittaa. Käy mielessä, että olisipa ihanaa, jos olisi vielä autuaan tietämätön siitä, koska lento lähtee. Eihän tässä mikään pakko ole vielä pakata, mutta lukukauden päätyttyä on kuitenkin paras vain lähteä omille seuduille kesää viettämään. 

Vaihtoon lähteviä varoiteltiin syksyllä, että vaihtojutuissa pitää oppia sietämään epävarmuutta. Tämä sai punttini tutisemaan, sillä tunnetusti inhoan epävarmuutta enkä voi olla aloillani ennen kuin tiedän, mikä homman nimi on. Toisaalta viittasin toteamukselle vain kintaalla. Varoitus oli nimittäin erittäin paikkaansa pitävä: ensinnäkin, vaihtoruljanssini Twenten kanssa alkoi niinkin lupaavasti kuin vaihtopaikkaa hakemalla paria päivää myöhässä. Paikka kuitenkin napsahti ja siitä alkoi armottomalla kiireellä paperikasojen postittaminen. Mikään ei ole mennyt kuitenkaan mönkään, vaikka reissujen suunnittelu ja varaaminen on jäänyt lähes poikkeuksetta viime tippaan, kurssien arvosanoja saa odottaa tuskallisen kauan (pointtina se, että minulla ei ole mahdollisuutta tulla niitä heinäkuussa uusimaan) ja niin edelleen. 

Vielä ehtii onneksi nauttia Hollannin pyöräteistä!

Vaihto ei ole tilapäinen lomareissu vaan ehtaa elämää. Täällä juhlitaan, reissataan ja tehdään asioita mitä kotona ei tehtäisi, mutta toisaalta myös painetaan välillä niska limassa töitä opintopisteiden eteen, nukutaan pommiin tai liian vähän ja verrataan ruokakaupassa kauraryynien hintoja. Kuulumisiin on välillä vaikea vastata, kun ei tiedä pitäisikö hehkuttaa ulkomailla asumista vai kertoa totuus siitä, että juuri nyt kuuluu vain ihan ok. Kaikki tämä on ehkä tilapäistä ja erilaista, mutta en voi sanoa palaavani omaan normaaliin elämään. Tällä hetkellä juuri tämä, juuri täällä, on minun normaalia elämääni, vaikka "normaalisti", tai ennen, en reissannutkaan samalla tavalla tai puhunut yhtä paljon englantia ja syönyt yhtä paljon pitsaa. Ja vaikka tiedänkin elämän olevan vähintään seuraavat puoli vuotta melko samankaltaista kuin ennen tänne tuloa. 

Kaveri- ja tuttavapiireihin kuuluu ihmisiä todella monesta eri maasta ja kulttuurista, eikä voi liikaa korostaa sitä, miten paljon se elämää rikastuttaa. Välillä sen unohtaa eikä sillä ole mitään väliä, mutta joskus eteen tulee tilanteita, jolloin todella huomaa, että kaikilla on eri taustat. Ne voivat vaikuttaa hämmästyttävän paljon ihmisten ajattelu- ja toimintatapoihin pienissäkin asioissa. Mitä Hollantiin tulee, varsinaiselta kulttuurishokilta vältyin kokonaan. Sen sijaan oman pohjoismaalaisen kulttuurin näkee nyt aivan uudella lailla ja sen erot muun Euroopan kulttuureista vielä selkeämmin. Olen ihan myyty hollantilaiseen kulttuuriin, mutta en voisi ylpeämpi omista juuristani olla. Kulttuurishokin aineksia onkin paikallisen kulttuurin sijaan tarjonnut muiden kansainvälisten tuttujen tavat. Poskisuudelmiin sai tottua aika pian, mikä ei sinänsä tullut shokkina mutta tapa oli vaikea omaksua, ja kesti huomattavan monen kyseisenlaisen tervehdyksen verran, että tiesi, miten pitää toimia. Vaikka olen aina ollut vahvoilla kielissä, kesti hyvin kauan, ennen kuin täysin englanniksi opiskelu alkoi oikeasti sujua ja tuntua melkein luontevalta. Joskus kieli takertuu vieläkin kurkkuun kavereille puhuessa ja tekisi mieli vain vaihtaa suomeen. Mitä juomiseen tulee, ei täällä hirveästi oluesta pääse eroon. Kyllähän kaikkea muutakin löytyy, mutta ei voi olla huomaamatta, mikä on se tapa. Illanviettoon lähdetään aina vasta aikaisintaan yhdeksältä, kotoa siis, mikä alkaisi olla Vaasan bileissä jo päässä tuntuva kellonaika. Voi olla että kroppa joutuu shokkiin, kun yrittää seuraavan kerran Suomessa etkoilla kuudelta. 

Vaikka hermo on alkanut todella mennä kavereiden vitsailuun siitä, että tervemenoa sinne Suomeen, onhan talvivaatteet laukussa päällimmäisenä, ja pokka pettämään kysymyksiin siitä, olenko käynyt "Joulupukin kaupungissa", on vain mielenkiintoista huomata ja oppia, miten muut näkevät Suomen. Siis ihmiset ihan oikeasti luulevat, että Suomessa on AINA kylmä, siis aina, ja että kaikki suomalaiset ovat kylmäsydämisiä tuppisuita. Kieltämättä jokusen kerran on kuitenkin käynyt mielessä, että onkohan muiden mielestä kiusallista, jos vain istun ja kuuntelen? Itselle meinasi  myös kehittyä jopa pieni identiteettikriisi, kun yritin selittää, mistäpäin Suomea olen kotoisin. Tähän mennessä olen päätynyt siihen tulokseen että Vaasa is my city, ja Imatra on paikka, jossa on juuret ja jossa vietetään aikaa perheen kanssa. 

Jos jotain olen oppinut niin sen, että ihminen ihan oikeasti tarvitsee hohhailua. Vaikka tekemistä olisikin, ei aina ole välttämättä pakko toimia koko ajan. Vaihdossa on helposti enemmän vapaata aikaa, ja se kannattaa käyttää hyödyksi. Ihmisestä ja fiiliksestä riippuen vapaan ajan voi käyttää klassisesti reissaamiseen tai vaikka pitkiin päiväuniin. Mikään ei estä kävelemästä kaupungilla hitaasti aurungonpaisteessa croissant kädessä. Nyt on vielä pari viikkoa aikaa nauttia Hollannista, epävakaasta säästä ja ylpeillä omalla suomalaisuudella!

Opiskelijaelämää Enschedessä

Viimeinen kuukausi vaihtoani lähti jo viikko sitten käyntiin, joten voisin sen kunniaksi vähän kertoa, millaista opiskelijaelämä täällä Enschedessä ja Hollannissa yleisesti ottaen on ollut. Välillä mietin, että miksi en vain mennyt helpoimman kautta ja valinnut vaihtoon kursseja omalta alalta? Miksi en harrasta täällä ja täytä aikaani harrastusten kautta saaduilla kokemuksilla, kun siihen on loistava mahdollisuus? Koska voin tehdä niitä Suomessakin, ja tulin tänne tekemään jotain uutta, kokeilemaan noin puoleksi vuodeksi erilaista elämää. Tulin tänne pakoon aikatauluja ja asioita, jotka on "pakko", ja tyhjentämään elämäni kaikesta mahdollisesta ylimääräisestä stressistä. Kampuksen lukuisista harrastusmahdollisuuksista päädyinkin lopulta jättäytymään salia lukuunottamatta pois, vaikka tarjontaa löytyisi niin urheilun kuin kulttuurin saralla ihan kaikenlaiseen makuun. Kävin esimerkiksi helmikuussa kuoron pääsykokeissa, mutta päätin lopulta antaa tämän kevään aikaa itselleni. Se olikin hyvä, sillä nyt olen pystynyt pitämään urheilun, reissaamisen, nautiskelun ja opiskelun melko hyvässä tasapainossa. Totta kai opiskelu ja muut oman elämän asiat ovat tuoneet stressiä tai mietittävää täälläkin.

Intialaiset opiskelijat järjestivät kampuksella viime viikonloppuna Holi -juhlat, kyseessä oli siis perinteinen intialainen color festival, jossa heitetään värejä ilmaan ja toisten päälle. Sain paikallisilta aika paljon pitkiä katseita ja kuittailuja polkiessani keskustaan.. Alempi kuva kertoo paljon siitä, miten hyviä kavereita minulla on: ota haisevat kengät pois jalasta ja pian joku tekee niistä käyttökelvottomat. Kaikkea kanssa. 

Viimeiset pari viikkoa kuluivat viimeiseen tenttiin lukiessa eikä mitään erityistä kirjoitettavaa pitänyt tulla, mutta tekevälle sattuu. Viime viikolla sain tuta hollantilaisen sään epävakauden, kun jouduin pyöräilemään kampukselta kotiin kaatosateessa mekko päällä. Helteisestä aamusta huolimatta ukkosmyrsky päätti siis yllättää kaupungin, toistamiseen samalla viikolla. Siis minähän rakastan kesäsadetta, mutta en silloin, kun olen ollut flunssassa viikon ja tajuan puolivälissä matkaa, etten pääse kotona heti edes kuumaan suihkuun - asuntoni boileri on kuulemma "dangerous to use", eli taloon on pian tulossa remontti ja suihkussa saan käydä loppuvaihdon ajan naapurin hotellissa tai salilla.


Viimeistä tenttiä edeltävänä iltana muistimme kämppiksen kanssa, että pakastin tuli sulattaa seuraavaksi aamuksi ennen siivoojan tuloa. Ei muuta kuin hihat heilumaan ja radlerin voimalla yöopiskeluun. Aamupalatarvikkeet pitikin sitten käydä aamulla ensimmäiseksi hakemassa hotellihuoneen jääkaapista turvasta. Seuraavana aamuna siivooja pamahti huoneeseeni kahden jätesäkin kanssa ja jätti peräänsä lapun, jossa neuvottiin, mitä lähtiessä huoneelle pitää tehdä. Ensin mietin, että hetkinen, ollaanko minua potkimassa pihalle? Sitten totesin, että eihän tässä ole montakaan viikkoa enää muuttoon jäljellä. Että sellaisia vaihtosattumuksia minulla!

Perjantain tenttiä ja edellisen moduulin läpäisemistä (jonka viimeinen osuus oli ihan pirun vaikea) juhlistin sitten niinkin railakkaasti, että kävin illalla Kariman ja Riikan kanssa pizzalla Happy Italyssa. Kämppis oli jättänyt minulle tekemiään brassiherkkuja, jotka osoittautuivat epämääräisen muotoisiksi munkeiksi. Siis ihan sokerimunkeiksi. Sain flunssan, stressin ja kuuman päivän päätteeksi hirveän migreenin ja olin illalla suomeksi sanottuna loppu. Hotellin respa katsoi ensin tohellustani ovien kanssa (en ihan osannut avata), ja toivotti vaan hyvät yöt. Lauantaina kävin vetämässä keuhkot täyteen raitista ilmaa luonnossa pyörälenkillä ja koko iltapäivä ja ilta kului Food Truck -festareilla keskustan puistossa - mielettömästi erilaista ruokaa, herkkuja, rentoa musiikkia ja onnellisuutta. Makuhermoni tyydyttyivät siltä erää pulled pork -burgerilla, sangrialla ja kookosleivoksilla.

Suosikkimaisemiani <3

Festareiden jälkeen oltiin jännän äärellä, kun tajusin, etten ollut vielä printannut lippuani seuraavan päivän Rotterdamin reissua varten. Oli viikonloppu, joten oli aivan turha toivo edes ajatella liikkeitä tai kampuksen printtereitä. Onneksi muistin erään tutun naapurin maininneen, että hänellä on tulostin. Pääsinkin illalla vielä naapuriin tulostelemaan lippua, mutta visiitin jälkeen huomasin puhelimeni kadonneen. Ei taskussa, ei kotona, ei naapurissa. Ehdittiin miettiä jo vaikka mitä, kunnes naapurilta tuli viesti, että "I found it in my garbage". Nauratti kyllä ihan jonkun aikaa. 

Hollantiin ikinä koskaan suuntaavan kannattaa tutustua erilaisiin festareihin ja puistotapahtumiin. Alkoholilait ovat ihan toista luokkaa, mikä on omiaan lisäämään tapahtumien rentoutta - esimerkiksi ostettiin kannullinen sangriaa ja roudattiin se mieleiseemme paikkaan nurtsille. Meininki on muutenkin ihan toista kuin ääripäät teinibileet puistossa tai iskelmäkaraoke kadulla. Sanon vaan.. 

Mutta vähän siitä elämästä täällä yleensä. Asun siis kahden hengen soluasunnossa ihan keskustassa, mikä oli yksinelämiseen tottuneelle lottovoitto. Hinnallakaan yliopiston kautta saatua asuntoa ei ole pilattu. Vuokran olen joutunut maksamaan luottokortilla hotellin respaan, mikä ehti ainoastaan kerran aiheuttaa hämminkiä ja melkein ongelmatilanteen, mutta vika oli (onneksi) toisessa osapuolessa. Ruokaostokset teen lähinnä tutussa ja turvallisessa Lidlissä sillä erinomaisella syyllä, että siellä on halvinta. Jotkut tietyt tuotteet, kuten kahvin, ostan muista kaupoista. Jotkut väittävät hollantia kalliiksi, mutta oman kokemukseni pohjalta en huomaa merkittävää eroa Suomeen suuntaan enkä toiseen. Pyykkikonetta jos jotain alkaa olla jo ikävä. Asunnosta tai koko rakennuksesta ei nimittäin sellaista löydy, joten käyn pesettämässä pyykkini aika hinnakkaasti pesulassa. 

Aamupalatunnelmia omalta ikkunalaudalta ja nyhtöpossua ruokafestareilta. Elämä on oikeasti aika laiffii, jos niin haluaa. 

Mitä opiskeluun tulee, sen vaativuudesta en mainitse enää sanallakaan. Olen vain huojentunut siitä, että vielä odottamistani arvosanoista huolimatta onnistuin kahlaamaan ainakin analyyttisen politiikan ja lain läpi kirkkaasti, eikä lopuistakaan ole jäljellä kuin yksi ryhmätyö. Tuntuu vain hassulta jatkaa pakertamista, kun Suomessa olisin jo aikaa sitten palauttanut kurssikirjat Tritoniaan tähän aikaan vuodesta. Kampuksella on edelleen ihan huikeaa kansainvälisyys - vaihtarit ja muut kv-opiskelijat pääsevät tasavertaisesti mukaan ihan kaikkeen ja ESN on ihanan aktiivinen. Täällä on päässyt kyllä tutustumaan ristiin ja rastiin ja tekemään ja kokemaan, kun on vaan mennyt. Välillä oma ekstroverttius alkaa melkein ärsyttää ja tuntee itsensä ylienergiseksi, sosiaalisia tilanteita etsiväksi yksilöksi, mutta onneksi myös oma rauha on helppo löytää, oli se sitten lenkiltä luonnon helmaan tai kuunnellessa suomimusiikkia aamukahteen yksin villasukat jalassa.

Kerron Rotterdamista vähän myöhemmin, tällä viikolla aion nauttia auringosta (pienellä sadevarauksella) ja viikonloppuna tehdään vielä reissu Kölniin! Ensi viikolla koittaa Englannin-reissun aika, jee! Niin kuin vähän suunnittelinkin, vaihdon loppu kuluu tiheästi reissaten, sillä luentojen päättyessä vapaa-aikaa on rutkasti enemmän. Onneksi samasta syystä aikaa on vielä nauttia ihan lähiympäristöstäkin :)