Lekker

Lekker, eli nettisanakirjan mukaan maukas, kuuma, makoisa. Sanan piti kuvata viimeistä viikkoa, mutta onhan täällä hellettä pidellyt ja vohvelit maistuu edelleen hyvältä. Vaihtoa ei ole enää edes kokonaista viikkoa jäljellä, ja se on tosi kummallista. Mihin aika oikein katosi? Onneksi on vielä muutama päivä aikaa olla ja hoitaa pakollisia vaihdon loppuun liittyviä asioita.

Semih, Karima, mie, Adnan ja Monika Monikan vikana iltana <3

Kuluneella viikolla hoidettiin projekti loppuun ja presentaatiopäivän päätteeksi mentiin kampuksella proffien kanssa kaljalle - ei tapahtuisi ikinä Suomessa. Hollantilaista rentoutta sääntöjä kohtaan tulee kyllä oikeasti ikävä, se näkyy niin monissa asioissa ja tekee elämästä paljon mukavampaa. Näillä on kyllä tiukkapipot jääneet kotiin. Kurssin pääproffalle opetin pyynnöstä, miten kippistetään suomeksi. 

Mielessä on ehtinyt pyöriä monenlaisia ajatuksia. Tässä vaiheessa tuntuu jo ihanalta, että ensi viikolla olen kotikotona vanhempien luona, ja pääsen viettämään joksikin aikaa kunnon kesälomaa. Samalla ajatus "omaan elämään" palaamisesta jännittää: mitä jos en enää viihdykään? On vaikea kuvailla sanoin jännitystä omaan kotiin palaamisesta, kun on viettänyt pidemmän ajan ulkomailla ja ihan toisenlaisessa elämässä. Totta kai on kuitenkin ihanaa, että Vaasassa on oma kämppä odottamassa (kiitos Elfi!), joten palaamisen pitäisi sujua mutkattomasti. Pikkuhiljaa on alettava miettiä elämää vaihdon jälkeen ja suunnitella töitä, opiskelua ja harrastuksia. Kolikolla on aina kaksi kääntöpuolta: vaikka takaisin asettuminen pelottaa, on ihanaa päästä kotiin, varsinkin kun tietää, että Vaasassa odottaa alkavat maisteriopinnot, ihanat ystävät ja paluu teatterin lavalle. 

Kesäsuunnitelmiin liittyen olen tehnyt erään mielenkiintoisen huomion kavereissa, kun asia on tullut puheeksi. Jotkut tuttuni ovat olleet silminnähden pöyristyneitä siitä, etten aio tehdä lomamatkoja kesällä, mutta minulle se on melko mahdoton ajatus. Toiset suunnittelevat reissuja ja lomailua, mutta minulle on tärkeää päästä töihin. On kuitenkin jännä, miten joissain itseni ikäisissä oikeasti herättää ihmetystä se, että aion pitää vain pienen loman ja mahdollisuuksien mukaan suunnata töihin loppukesäksi. Tässä tulee esille jälleen se, että kulttuuritaustat ovat meissä vahvasti kiinni ja voivat vaikuttaa ajattelutapoihin sellaisissakin asioissa, joiden "luulisi" olevan kaikilla nykypäivänä  samansuuntaisia. 

Torstaina alkoi läksiäisputki, kun kokoonnuttiin keskustaan juomaan kaljaa, dinnerille ja saattamaan Monika yöbussille kohti Prahaa. Seurattiin ihan mieletöntä ukkosmyrskyä Kariman parvekkeelta, kuunneltiin musiikkia ja juotiin lisää kaljaa. Kaatosateessa käveltiin asemalle ja odotettiin myöhästynyttä bussia. Ensimmäinen susi pelistä pois, taisi poru päästä useammalta kuin yhdeltä. Viikonlopun aikana totuus iskeytyi lopulta omaankin tajuntaan: tämä oli aika lailla tässä. Perjantai-iltana mentiin poikien kanssa viettämään aikaa puistoon, meinasin nukahtaa puun alle. Puistot onkin yksi asia, mitä täältä mukaani ottaisin. Onneksi on Suomen metsät, kompensoi kyllä hyvin. 

Päivällä torstaina oli vielä kuuma ja aurinko paistoi, mutta illalla saatiin kahlata vesilammikoissa. 

Lauantaina oli Domin ja Cosiman tuparit, oli ihanaa päästä juhlimaan vielä! Saatiin ylisöpö kuva Kariman kanssa. 

Viimeisille päiville riittää kyllä puuhaa pakkausruljanssin ja viimeisten treffailujen parissa, enkä varmaan ehdi enää ennen lähtöä kirjoittaa. Seuraava postaus lähtötunnelmista tuleekin siis varmaan jo Suomesta! Tiistaina myyn pyöräni, torstaina käyn palauttamassa kämpän avaimet ja todennäköisesti erittäin lyhyiden ja huonojen, kämppiksen vieraana olkkarin sohvalla vietettyjen yöunien jälkeen suuntaan perjantaina aamuviiden junalla kohti Schipholia ja yhden vaihdon lentoa. Dank je wel, Nederland!