maanantai 18. huhtikuuta 2016

Vaihtarielämää

Viime viikko oli tähän astisista kokonaisuudessaan ehkä huikein: näin kolme uutta kaupunkia, yhden uuden maan, olin puistopiknikillä auringonlaskuun saakka, nautin viiniä ja vietin paljon aikaa kavereiden kanssa. Viime aikoina meno onkin ollut enemmän sellaista, miksi vaihtarielämän ennakkoon kuvitteli. Tenttien päättymisen kunniaksi kaikki halusivat tehdä jotain spessua, joten siitä se ajatus suunnitelmiin sitten lähti. Viikko huipentui ihan tolkuttoman väsyneeseen oloon ja kuutamokävelyyn. Kirjoitan lomaviikon lopuista varsinaisista reissuista erilliset postaukset, sillä kuvia on niin paljon, ettei yhteen ja samaan mahtuisi, ja olen maailman huonoin valitsemaan vain pari parasta ;)    

Tuutoriporukasta sain aika lailla kaikki parhaat kaverini täältä, ja meille onkin muodostunut kuuden hengen Wolfpack (kyllä, käytämme sitä nimeä :D). Sillä porukalla teemme reissuja ja suunnittelemme kaikkea. Torstaina loputkin porukasta saivat mid term -tenttinsä suoritettua ja minä ja Semih projektin viimeisteltyä, joten suuntasimme kampuksen läheiseen puistoon piknikille. Ilta oli ihan mielettömän kaunis! Otettiin vähän turistikuvia Kariman pyörän kanssa, kuunneltiin musiikkia ja syötiin vähän. Puisto tarjosi rennolle hengailulle ihan huikeat puitteet, ei täältä raaski lähteä pois! Osalta pääsi kuitenkin viinit hupenemaan liian äkkiä, joten piti lähteä metsästämään lähintä kauppaa kymmenen minuuttia ennen sulkemisaikaa. On muuten ihan parasta, että yhtä lukuunottamatta koko jengi asuu keskustassa joko samassa talossa tai tien toisella puolella, on ihanan helppoa vain iskeä viestillä jos kaipaa seuraa. 




Ulkona tuli jo kylmä eikä kukaan halunnut vielä kotiin, joten totta kai ilta päättyi sitten vielä Vestingbariin belgialaiselle oluelle. 


Perjantaina sain kutsun syömään kampukselle, ja siitä ilta jatkui teemabileisiin. Vaikka aluksi tuntui, ettei lomaviikolle ole mitään erityistä tiedossa, tuli viikosta lopulta ihan huikea ja menojen täyteinen. Loppuviikko oli jopa rankka: pitkälle jatkuneiden iltojen jälkeen kaksi päiväreissua ja aikaset herätykset, huhhuh. Reissujen kommelluksista seuraavissa postauksissa, niitä riittää.. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti